|
|
Oppimisympäristö | Yhteystiedot |
|
Tilaus | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
|
Etusivu
|
|
Ajankohtaista
EUVL C 22/06 29.1.2010 Euroopan tilintarkastustuomioistuin tiedottaa, että sen laatima erityiskertomus N:o 17/2009 ”Euroopan
sosiaalirahastosta osarahoitetut naisten ammatillista koulutusta koskevat toimet” on juuri julkaistu. Tiedote 27.1.2010 Pirkanmaan ELY-keskus ja Tekes
Yritykset hakivat Tekesiltä tutkimus- ja kehitysrahoitusta vuonna 2009 kaikkiaan 682 miljoonaa euroa, mikä on kolmanneksen enemmän kuin vuonna 2008. Suuri kasvu osoittaa yritysten uudistumishalua taantuman voittamiseksi.
Toimialoittain kysyntä kasvoi eniten energia-, ympäristö-, palvelu-, elintarvike-, metalli- ja rakennusaloilla. Kysynnän kasvu painottui niihin maakuntiin, joissa yritysten tutkimus- ja kehitysinvestoinnit ovat toistaiseksi olleet vähäisempiä, kuten Etelä- ja Pohjois-Karjalaan, Kymenlaaksoon, Satakuntaan ja Pohjois-Savoon. TEM:n ja OPM:n tiedote 28.10.2009
Suomen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä on suurten
uudistusten keskellä ja niiden tarpeessa. Uusi kansallinen innovaatiostrategia,
yliopistouudistus sekä monet tutkimus- ja rahoitusjärjestelmän muutokset vievät
innovaatio- ja tutkimuspolitiikkaamme uuteen suuntaan. Näin todetaan laajassa
kansainvälisessä arvioinnissa, joka julkistettiin 28.10.2009 Helsingissä
pidetyssä seminaarissa. Suomen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän
kansainvälisen arvioinnin on tehnyt professori Reinhilde Veugelersin johdolla toiminut laaja kansainvälinen
arviointiryhmä. EuraGroup
|
Kysy HAKE- koulutuksesta JET - painopistealueena hanketoiminnan johtaminen (syksy 2009) |
|||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||
Copyright © EuraGroup |
||||||||||||||||||||