Oppimisympäristö   Tietokantaan

 

Yhteystiedot

 
EuraGroup Rahoitusosaamista jo vuodesta 1995
 
 

Etusivu
Palvelut/tuotteet
www.rahoitus.fi
Asiakkaita
Palaute

Tilaukset

Yhteystiedot





Alueiden rooli innovaatiopolitiikassa on vahvistunut

SM:n tiedote 02.04.2004

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan investointien kasvu ja kiinnostus innovatiivisia ympäristöjä kohtaan on johtanut myös näihin kysymyksiin kohdistuvan tutkimuksen lisääntymiseen Suomessa. Sisäasiainministeriön toimeksiannosta on valmistunut yhteenveto alueellista innovaatiopolitiikkaa koskevista viimeaikaisista tutkimustuloksista. Raportista "Alueellisen innovaatiopolitiikan haasteita" käy ilmi, että uusien liiketoimintamahdollisuuksien avautuminen Kiinassa, Intiassa ja Euroopan unionin uusissa jäsenmaissa on vaikeuttanut teollisuusmaiden pienten kaupunkien asemaa.

Yritysten kansainvälistyminen ei ole vähentänyt paikallisuuden merkitystä

Yritysten kansainvälistyminen ei ole vähentänyt paikallisuuden merkitystä, pikemminkin päinvastoin. Yritykset keskittyvät yhä enemmän ydinosaamiseensa. Samalla niiden tarve omaa toimintaa tukevaan ja täydentävään osaamiseen kasvaa. Vaikka yritysten liikkuvuus on lisääntynyt, niillä on kuitenkin tarvetta myös pysyvyyteen. Keskeiset kehittämistoiminnot ja vaativa tuotannollinen toiminta sijoitetaan innovatiivisiin ympäristöihin. Alueellisten innovaatioympäristöjen keskeiseksi rakennuselementiksi tutkijat nostavat toimijoiden yhteistyökyvyn, joka näkyy yhteisön sisäisenä luottamuksena ja tehokkaana vuorovaikutuksena. Paikallisiin suhteisiin ja yhteistyöverkostoihin pohjautuvaa erikoisosaamista on vaikea kopioida ja siirtää paikasta toiseen.

Aluekehitys on eriytynyt talouskasvun, kansainvälistymisen ja teknologisen muutoksen pitkien syklien puristuksessa. Suurkaupungeissa harjoitetaan monien toimialojen innovaatiotoimintaa ja niissä syntyy myös runsaasti uusia yrityksiä. Usein yritykset ovat kuitenkin lopulta siirtäneet varsinaista tuotantotoimintaansa toimialalleen erikoistuneisiin pieniin kaupunkeihin ja usein myös ulkomaille.

Heikosti menestyvien alueiden on entistä tärkeämpää kehittää kykyään yhteistyöhön ja yhteiseen oppimiseen. Sillä tavoin ne pystyvät hyödyntämään omia kilpailuetujaan ja omien kasvuitujensa tarjoamia kehitysmahdollisuuksia.

Suomesta löytyy myös esimerkkejä siitä, että pieni teollisuuspaikkakunta voi toipua suurenkin yrityksen toiminnan loppumisesta. Jos paikkakunnalle jää uutta liiketoimintaa aloittamaan pystyviä yritysjohtajia ja asiantuntijoita, vanhojen työntekijöiden ammattitaidolle voi löytyä käyttöä uusissa yrityksissä. Tällaista elpymistä kriisistä on havaittu tapahtuneen muun muassa Varkaudessa.

Alueellinen innovaatiopolitiikka täydentää valtakunnallista innovaatiopolitiikkaa

Alueellinen innovaatiopolitiikka täydentää valtakunnallista innovaatiopolitiikkaa. Tutkijat peräänkuuluttavat joustavuutta innovaatiostrategioihin ja enemmän vastuuta paikallisille toimijoille kansallisten tavoitteiden toteuttamisessa. Tulevaisuudessa huomiota on kiinnitettävä enemmän kasvukeskusten ulkopuolella toimivien pienyritysten kehittämistarpeisiin. Yrityksiä tulee kannustaa kartoittamaan tieto- ja osaamistarpeitaan ja rohkaistava hankkimaan tarvittavaa osaamista.

Raportin "Alueellisen innovaatiopolitiikan haasteita" ovat valmistelleet VTM Jorma Lievonen ja johtaja Tarmo Lemola Advansis Oy:stä sisäasiainministeriön tilauksesta.

Raportti löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta www.intermin.fi/julkaisu/162004.

Lisätietoja: VTM Jorma Lievonen, (09) 256 6683 (Advansis Oy), aluekehitysjohtaja Veijo Kavonius (09) 160 44506 (SM) ja neuvotteleva virkamies Mika Pikkarainen (09) 160 43497 (SM)

EuraGroup
Kehräsaari B, 33200 Tampere, Tel. +358 50 517 5553
E-mail: etunimi.sukunimi@euragroup.com
www.euragroup.com


 


Europa - News

 


Copyright © EuraGroup