|
|
Oppimisympäristö | Tietokantaan |
|
|||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
|
Etusivu
|
|
SM:n tiedote 3.10.2007
Suomen Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavat, alueellinen kilpailukyky- ja työllisyys - tavoitteeseen kuuluvat neljä EAKR-toimenpideohjelmaa (Etelä-Suomi, Länsi-Suomi, Itä-Suomi ja Pohjois-Suomi) vuosille 2007-2013 on hyväksytty Euroopan komissiossa 27.- 28.9.2007. Hyväksyttyjen toimenpideohjelmien julkinen kokonaisrahoitus (EU, valtio ja kunnat) on koko ohjelmakaudelle kaikkiaan hieman yli 2 miljardia euroa, josta EU-rahoituksen osuus on noin 974 miljoonaa euroa. Rahoituksen painopiste on erityisesti kasvavien ja kilpailukykyisten yritysten toimintaedellytysten parantamisessa sekä osaamisen ja innovaatiotoiminnan edistämisessä. Ohjelmilla tuetaan alueellisesti tasapainoista kehitystä ja alueellisten vetovoimatekijöiden edistämistä. Toimenpideohjelmat toteuttavat Suomen kansallista rakennerahastostrategiaa 2007 - 2013, joka hyväksyttiin komissiossa 12.9.2007. Yritystoiminnan kehittämistä tuetaan vuosittain noin 105 miljoonalla eurolla. Rahoitus koostuu sekä EU:n rahoitusosuudesta että valtion kansallisista budjettivaroista. Yritysten tukemiseen liittyvät toimet kohdennetaan erityisesti alkavien, kasvavien ja kilpailukykyisten yritysten kehittämiseen sekä niiden kansainvälistymisen ja verkostoitumisen edistämiseen. Uutta yritystoimintaa haetaan mm. luovilta aloilta, palvelusektorilta ja naisyrittäjyydestä. Yritystoiminnan tukemisella pyritään erityisesti yritysten kilpailukyvyn ja tuottavuuden kehittämiseen, uusien työpaikkojen luomiseen ja olemassa olevien työpaikkojen turvaamiseen. Ohjelmien toisena keskeisenä painopisteenä on osaamisen ja innovaatiotoiminnan tukeminen ja siihen liittyvien rakenteiden ja osaamiskeskittymien vahvistaminen. Tämän toiminnan tukemiseen on vuosittain käytettävissä noin 92 miljoonaa euroa EU:n ja valtion rahoitusta. Kehittämistoimien tavoitteena on alueiden kilpailukyvyn pitkäjänteinen ja kestävä kehittäminen vahvistamalla niiden innovaatio- ja osaamisrakenteita sekä soveltavaa tutkimusta. Esimerkiksi koulutus- ja tutkimuslaitosten edellytyksiä ja roolia tutkimus- ja tuotekehitysrahoituksen ja teknologiaohjelmien hyödyntäjinä vahvistetaan. Toimilla tuetaan välillisesti myös yritysten toimintaedellytyksiä. Alueiden ja palveluiden saavutettavuuden ja toimintaympäristön parantamiseen liittyvien hankkeiden tukemiseen on vuosittain käytettävissä noin 43 miljoonaa euroa. Hankkeita kohdennetaan mm. tietoliikenneyhteyksien sekä niihin liittyvien palvelujen edistämiseen sekä luonnon- ja kulttuuriympäristöjen suojeluun ja kehittämiseen. Näillä toimilla tulee olla suora kytkös alueen elinkeinoelämän ja yritystoiminnan kehittämiseen, jotta myös ne selkeästi edistävät alueellista kilpailukykyä ja työllisyyttä. Etelä- ja Länsi-Suomessa erityistoimien kohteeksi on määritelty pääkaupunkiseutu sekä Turun, Tampereen ja Vaasan kaupunkiseudut. Niitä koskeviin kehittämistoimiin on vuosittain varattu noin 3,5 miljoonaa euroa. EU:n ja valtion lisäksi kunnat ovat merkittäviä EAKR-ohjelmien rahoittajia. Kuntien arvioidaan panostavan ohjelmien toteutukseen siten, että niiden rahoitusosuus on noin 25 prosenttia ohjelmien koko julkisesta rahoituksesta. Rahoitusta myöntävät pääasiallisesti aluehallinnon viranomaiset: maakunnan liitot, TE-keskukset, lääninhallitukset ja ympäristökeskukset. Hankehakemusten vastaanotto kaikilla toimintalinjoilla käynnistyy lokakuun aikana. Lisätietoja: aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä, (09) 160 42838, 040 551 3022 ja neuvotteleva virkamies Pasi Rantahalvari, (09) 160 44682, 040 731 5925.
EuraGroup
|
|
|||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||
Copyright © EuraGroup |
||||||||||||||||||||