|
|
Oppimisympäristö | Tietokantaan |
|
|||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
|
Etusivu
|
|
SM:n tiedote 04.10.2002
- Suomen nykyiset tavoite 1-alueet tulee nykyisen ohjelmakauden jälkeen säilyttää korkeimpien EU-tukien piirissä, korosti alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen keskustellessaan EU:n alue- ja rakennepolitiikasta vastaavan pääjohtaja Guy Crauserin kanssa Oulussa Suomen EU-tukien tulevaisuudesta sekä EU:n alue- ja rakennepolitiikan vaikuttavuuden parantamisesta.
- EU:n laajentuminen ei muuta sitä Suomen liittymissopimuksen yhteydessä hyväksyttyä tosiasiaa, että Pohjois- ja Itä-Suomi tarvitsevat pysyvän erityisaseman EU:n alue- ja rakennepolitiikassa, Korhonen totesi.
Yli puolet Suomen saamasta EU-rahoituksesta menee kuitenkin tavoitteen 1 ulkopuoliselle alueelle. Esimerkiksi tavoite 2 -ohjelma-alueilla asuu joka kolmas suomalainen. Suomelle on tärkeää saada jatkossakin EU:n tukia myös rakenteellisista ongelmista kärsivien alueiden kehittämiseen.
EU:n aluepolitiikan tulee Korhosen mukaan tukea Suomen kansallisen aluepolitiikan tavoitteita, kuten alueiden kilpailukyvyn ja osaamisen vahvistamista sekä aluekeskusverkon ja maaseudun kehittämistä. Politiikan yhtenä painopisteenä tulee olla alueiden kehittäminen hyvinä yritysten toimintaympäristöinä. Tämä edellyttää mm. ammattitaitoisen työvoiman hyvää saatavuutta sekä hyviä koulutus- ja tutkimuspalveluja.
- Suomessa on kehitetty kansainvälistä huippuosaamista menestyksellisesti osaamiskeskusohjelman ja Pohjois-Suomen multipolis-verkoston avulla. Tässä verkostossa esim. Kuusamo ja Kemijärvi kehittävät omia vahvuuksiaan hyödyntäen Oulun osaamista. Tulevalla rakennerahastokaudella olisi ensiarvoisen tärkeää vahvistaa tätä vuorovaikutussuhdetta Itä- ja Pohjois-Suomen ja Oulun välillä, Korhonen painotti.
Pääjohtaja Crauser vieraili ensimmäisen kerran EU:n alue- ja rakennepolitiikasta vastaavana pääjohtajana Suomessa. Matkan yhteydessä Crauser allekirjoitti komission, kauppa- ja teollisuusministeriön ja Finnvera Oyj:n välisen Euroopan aluekehitysrahaston lainasopimuksen.
Lisätietoja: aluekehitysjohtaja Mårten Johansson, 040 501 7245, erityisavustaja Olli T. Alho, 050 344 7065 EuraGroup
|
|
|||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||
Copyright © EuraGroup |
||||||||||||||||||||