|
|
Oppimisympäristö | Tietokantaan |
|
|||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
|
Etusivu
|
|
Luxemburgissa, 4. marraskuuta 2003 (Rapid-tietokanta ECA/03/018)
Ympäristöalan rahoitusvälineen (LIFE-ohjelman) yleisenä tavoitteena on vaikuttaa ympäristöalan kehittämiseen ja tarvittaessa myös sitä koskevan yhteisön politiikan ja lainsäädännön täytäntöönpanoon. Talousarvion ympäristötoimiin osoitetuista määrärahoista LIFE-ohjelman osuus on suurin. Ohjelmaan kuuluu kolme eri osa-aluetta (luonnon LIFE-tuki, ympäristön LIFE-tuki ja kolmansien maiden LIFE-tuki) ja lisäksi liitännäistoimenpiteitä. Komissio vastaa vaiheittain toteutettavan ohjelman hallinnoinnista suoraan. Ohjelman edistyminen huomioon ottaen tilintarkastustuomioistuimen tarkastuksessa painotettiin erityisesti toista vaihetta (1996-1999, LIFE II), jonka aikana maksusitoumuksia oli tehty 435 miljoonalla eurolla.
Tilintarkastustuomioistuin toteaa, että LIFE-ohjelman yleinen tavoite on laaja ja liian epätarkka. Osa-alueiden osalta sitä vastoin luonnon LIFE-tuen osa-alue on tarkemmin määritelty, koska sen toimet liittyvät luonnontyyppien ja luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelua koskeviendirektiivien soveltamiseen.
Komissio arvioi hanke-ehdotukset ohjelman jokaisella osa-alueella erilaisten kriteereiden pohjalta ja turvautuu riippumattomiin asiantuntijoihin vain ympäristön ja kolmansien maiden LIFE-tuen osalta.
Täydentävyyteen ei kiinnitetä riittävästi huomiota LIFE-tuen avulla ja muista yhteisön varoista rahoitettujen ympäristöhankkeiden (rakennerahastot, tutkimus) yhteydessä, ja yksiköiden välinen kuulemismenettely ei poista kokonaan kaksinkertaisen rahoituksen riskiä.
Tilintarkastustuomioistuin havaitsi erityyppisiä vaikeuksia LIFE-tuen toisen vaiheen täytäntöönpanossa: hankkeiden kuluihin on sisällytetty henkilöstökuluja, jotka eivät perustu luotettavaan ajankäytön seurantaan, ja mukana oli virkamiesten palkkoja, jotka yleensä katetaan kyseisen valtion julkisista varoista; suuri määrä maksuja on viivästynyt huomattavasti; hankkeiden rahoitussuunnittelussa ja kirjanpitojärjestelmissä oli puutteita. Luonnon LIFE-tuen osa-alueen toimia varten suoritetut maa-alueiden hankinnat aiheuttivat suuria menoja, mutta ei ollut riittäviä takuita siitä, että näitä maa-alueita käytetään luonnonsuojeluun myös toimien päättymisen jälkeen.
Hankkeiden seurannan ja valvonnan osalta komissio on lisännyt tarkastuskäyntejä paikalle, ja tarkastuksen tulokset paljastavat, lukuisia virhetyyppejä edunsaajien tasolla. Teknisen avun toimistojen, jotka vastaavat hankkeen riippumattomasta seurannasta, tehtäviä ei ollut määritelty selkeästi, minkä vuoksi toimien seuranta ei aina ollut tehokasta.
Ympäristöasioiden pääosaston yksiköiden vuonna 2001 toteutetusta uudelleenjärjestelystä lähtien komissio on pyrkinyt tehokkaasti vähentämään todettuja LIFE-ohjelman hallinnoinnin puutteita. Ponnisteluja on kuitenkin jatkettava. Tämän vuoksi tilintarkastustuomioistuin suosittaa, että:
a) LIFE-ohjelman roolia selvennettäisiin erityisesti monivuotisten ympäristöohjelmien osalta ja sen tavoitteet olisi määriteltävä tarkasti ja mieluiten lukuina ilmaistuna
b) komissio tarkastelee mahdollisuutta erottaa luontoa ja ympäristöä koskevien osa-alueiden hallinnointi toisistaan
c) hanke-ehdotusten arvioinnin suorittavat kaikkien ohjelman osa-alueiden osalta ulkopuoliset asiantuntijat, jotka valitaan julkisen ehdotuspyynnön perusteella
d) toimintaan liittyviä hallinnollisia säännöksiä tarkistetaan tukikelpoisten kulujen määrittämiseksi tarkemmin; erityisesti on tarkennettava hankkeiden kirjanpitoa, henkilöstökuluja, poistoja ja maa-alueiden hankintaa luonnon LIFE-tuen osalta
e) komission paikan päällä suorittamaa tarkastustoimintaa tehostetaan antamalla tarkastukset mahdollisesti ulkopuolisten tarkastajien tehtäväksi
f) toteutetaan hankkeista saatujen tulosten levittäminen.
erityiskertomuksesta nro 11/2003 : http://www.eca.eu.int/FI/RS/2003/rs11_03fi.pdf (1)1 Tämän tiedotteen tarkoituksena on esittää ainoastaan lyhyt yleiskatsaus asiasta. Tilintarkastustuomioistuimen hyväksymä erityiskertomus löytyy tilintarkastustuomioistuimen Internet-sivustosta ( http://www.eca.eu.int ), ja se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä (C-sarja).
EuraGroup
|
|
|||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||
Copyright © EuraGroup |
||||||||||||||||||||