|
|
Oppimisympäristö | Tietokantaan |
|
|||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
|
Etusivu
|
|
06.08.2004 - Varkauden ja Savonlinnan seutukunnat tarvitsevat lisää erityisesti innovatiivisia ja kasvukykyisiä pk-yrityksiä. Kummatkin seudut ovat kansainvälisen teollisuuden kehityksen näkökulmasta pitkälti samantyyppisten haasteiden edessä. Alueiden menestyminen ei perustu vippaskonsteihin, vaan yhteyksiin, ympäristöön ja osaamiseen, totesi sisäasiainministeri Kari Rajamäki puhuessaan tänään 6.8. Varkauden ja Savonlinnan seutujen teknologiayritysten tilaisuudessa Savonlinnassa.
Valtiolla on selvät linjaukset lento-, maantie- ja rautatieliikenteen suhteen mm. hallitusohjelmassa, siihen perustuvassa strategia-asiakirjassa ja alueiden kehittämispäätöksessä. Lentoliikenne on Rajamäen mukaan turvattava niillä reiteillä, jotka ovat elinkeinoelämän ja kansainvälisen teollisuuden kannalta välttämättömiä. Kansainvälistä toimintaa harjoittavien yritysten sijoittuminen alueille ilman lentoyhteyksiä ei ole realistista.
- Savonlinnan osalta lentoliikenne on juuri varmistumassa, Varkauden osalta liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen päätti viime maanantaina käymämme keskustelun perusteella käynnistää selvityksen.
Kunnat voivat vaikuttaa yritysympäristöön kaavoituksella, palvelurakenteella ja ilmapiirillä. Työssäkäyntialueen toimivuus on yrittäjälle tärkeämpää kuin kuntarajan mustasukkainen korostaminen. Rajamäen mukaan on pystyttävä toimimaan seudullisesti, alueellisesti ja ylimaakunnallisesti.
TE-keskusten tulee varmistaa, ettei yrittäjille synny ongelmia kahden keskuksen alueella toimimisesta. Yliopistojen ja korkeakoulujen tehtävänä on Varkauden ja Savonlinnan seutukuntien osalta tukea sellaisen konkreettisen erikoisosaamisen kehittämistä, jolla varmistetaan vähintäänkin seuduilla jo olevien yritysten korkeaan teknologiaan liittyvä huippuosaaminen.
Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Kari Salmi, 040 733 7085
EuraGroup
|
|
|||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||
Copyright © EuraGroup |
||||||||||||||||||||