Oppimisympäristö   Tietokantaan

 

Yhteystiedot

 
EuraGroup Rahoitusosaamista jo vuodesta 1995
 
 

Etusivu
Palvelut/tuotteet
www.rahoitus.fi
Asiakkaita
Palaute

Tilaukset

Yhteystiedot





Kulttuuriministeri myönsi nuorisojärjestöille yli 10 miljoonaa

OPM:n tiedote 10.3.2006

Kulttuuriministeri Tanja Karpela on myöntänyt yhteensä 10 061 000 euroa valtakunnallisille nuorisojärjestöille ja nuorisotyön palvelujärjestöille vuoden 2006 toimintaan. Valtionavustusta saaneita järjestöjä oli 68, joiden toiminnassa on mukana noin 850 000 alle 29-vuotiasta suomalaista. Määrärahoissa on kasvua viime vuoteen noin 3 prosenttia. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista nuorisotyön edistämiseen osoitetuista määrärahoista.

Kulttuuriministeri Karpela on tehnyt päätöksensä valtioneuvoston nimeämän nuorisojärjestöjen avustustoimikunnan esityksen pohjalta, mutta toimikunnan esityksestä poiketen Suomen Ammattiin Opiskelevien Keskusliitto SAKKI ry saa avustusta 340 000 euroa, 5 000 euroa vähemmän kuin avustustoimikunnan esitys, ja Suomen ylioppilaskuntien liitto saa 265 000 euroa, 5 000 euroa enemmän kuin avustustoimikunnan esitys.

Nuorisojärjestöjen valtionavustukset myönnetään tulosperusteisesti, vuoden 1995 nuorisotyölain ja vastaavan asetuksen mukaisesti. Maaliskuun alussa 2006 voimaan astunutta nuorisolakia ja asetusta sovelletaan ensi vuoden alusta. Hakijoiden keskinäisessä vertailussa toteutuneen ja suunnitellun toiminnan arviointi perustuu yhteisille tulosperusteille, joita ovat toiminnan laatu, laajuus ja taloudellisuus. Kunkin järjestön tuloksellisuus arvioidaan sen toiminta-ajatuksen toteutumisessa.

Suurimman yksittäisen valtionavustuksen (1 090 000 euroa) sai Suomen Partiolaiset, joka määritellään nuorison kulttuuri- ja harrastusjärjestöksi. Poliittisista nuoriso- ja opiskelijajärjestöistä eniten avustusta saivat Suomen Keskustanuoret (603 000 euroa), Kokoomuksen Nuorten Liitto (560 000 euroa) ja Sosialidemokraattiset Nuoret (545 000 euroa). Nuorison etujärjestöistä suurimmat avustuksen saajat olivat Suomen Ammattiin Opiskelevien Keskusliitto SAKKI (340 000 euroa) ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (265 000 euroa). Opiskelijajärjestöistä merkittäviä yleisavustuksen saajia olivat Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liitto SAMOK (245 000 euroa), Suomen Lukiolaisten Liitto (250 000 euroa) ja Suomen Opiskelija-Allianssi (170 000 euroa).

Nuorison kulttuuri- ja harrastusjärjestöistä toiseksi eniten avustusta sai Luonto-Liitto (355 000 euroa) ja kolmanneksi eniten Finlands Svenska Ungdomsförbund (235 000 euroa). Uskonnollisista nuorisojärjestöistä suurimman avustuksen saivat Setlementtinuorten Liitto (305 000 euroa) ja Nuorten Keskus (243 000 euroa). Nuorisotyön palvelujärjestöistä eniten avustusta sai Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi (430 000 euroa).

-- -- --

Myönnetyt valtionavustukset löytyvät opetusministeriön www-sivuilta osoitteesta http://www.minedu.fi/nuora/Avustukset/til0506.html

Lisätietoja:
- suunnittelija Tuomas Kurttila, puh. (09) 160 77351
- ylitarkastaja Immo Parviainen, puh. (09) 160 77361

EuraGroup
Kehräsaari B, 33200 Tampere, Tel. +358 50 517 5553
E-mail: etunimi.sukunimi@euragroup.com
www.euragroup.com


 


Uutisia

 


Copyright © EuraGroup