Oppimisympäristö   Tietokantaan

 

Yhteystiedot

 
EuraGroup Rahoitusosaamista jo vuodesta 1995
 
 

Etusivu
Palvelut/tuotteet
www.rahoitus.fi
Asiakkaita
Palaute

Tilaukset

Yhteystiedot





Kuntien päättäjien arviot alueiden yleisestä kehityksestä ovat syksyistä valoisammat

SM:n tiedote 10.06.2003

Kuntien päättäjät suhtautuvat tulevaisuuteen luottavaisemmin kuin viime syksynä. Näkymät ovat parantuneet koko maassa, mutta erityisesti keskusseutujen ulkopuolella ne ovat entistä valoisammat. Myönteisimmät odotukset ovat Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä. Näissä maakunnissa kehityksen arvioidaan paranevan sekä keskusalueilla että niiden ulkopuolella.

Synkimpänä kuntien tuleva tilanne nähdään joidenkin maakuntien maaseutualueilla. Erityisesti Lappeenrannan, Kajaanin, Jyväskylän ja Kymenlaakson keskusseutujen ulkopuolella kehityksen uskotaan heikentyvän lähivuosina.

Suurten keskusten, maaseudun pendelikuntien ja esikaupunkikuntien kehitys nähdään myönteisimpänä lähitulevaisuudessa. Vain teollisuuskeskuksissa näkymät ovat nyt syksyistä huonommat. Alkutuotantokunnissa tulevaisuus koetaan edelleen muita kuntaryhmiä vaikeampana.

Kuntien päättäjien arviot käyvät ilmi vuoden 2003 ensimmäisestä Aluebarometristä. Aluebarometri on sisäasiainministeriön ja Suomen Kuntaliiton kyselytutkimus, jota on tehty syksystä 1991 lähtien kaksi kertaa vuodessa. Kyselyn toteuttaa Tilastokeskus. Kyselyn otoksessa on mukana kaikki Suomen 446 kuntaa, joista vastaajiksi on valittu runsaat 1 200 virka- ja luottamusmiestä.

Kuntayhteistyö tiivistyy - työttömyys helpottaa

Näkemykset kuntien yhteistyöstä ovat parantuneet koko maassa ja ne ovat valoisimmat keväästä 1995. Kuntien päättäjät haluavat tiivistää erityisesti seutukunnallista yhteistyötä, mutta myös yhteyksiä elinkeinoelämään pyritään lisäämään. Suurissa keskuksissa korostetaan aikaisempaa enemmän suhteita valtionhallintoon.

Työttömyyden arvioidaan alenevan tänä vuonna lähinnä suurissa keskuksissa ja kasvavan teollistuneissa maaseutukunnissa. Vuonna 2004 työllisyyskehitys paranee koko maassa. Työttömyys helpottaa varsinkin suurissa keskuksissa, teollisuuskeskuksissa ja maaseutukeskuksissa.

Asuntorakentaminen vilkastuu - muutoin investointien kasvu vähäistä

Asuntorakentaminen vilkastuu tänä vuonna. Eniten rakentaminen kasvaa teollisuuskeskuksissa ja maaseudun pendelikunnissa. Kaupan ja palvelujen investoinnit lisääntyvät lähinnä keskusseuduilla.

Investointien ei odoteta vilkastuvan vuonna 2004. Pieniä kasvuodotuksia on edelleen vain asuntorakentamisessa sekä kaupan ja palvelujen aloilla. Teollisuuden panostukset pysyvät tämänvuotisella tasolla.

Kuntien verotulokehitys heikentyy tänä ja ensi vuonna

Kuntien rahoitusongelmat lisääntyvät lähivuosina, tosin näkymät eivät ole yhtä huonot kuin syksyllä. Kuntien päättäjiä huolestuttaa verotulokehityksen heikkeneminen. Keskusseutujen ulkopuolella niiden arvioidaan vähenevän tänä ja ensi vuonna. Keskusseuduilla kasvu on aikaisempaa pienempää.

Kuntien rahoitusaseman pysyminen kireänä merkitsee velanoton lisääntymistä. Kuntien velan arvioidaan kasvavan vuosina 2003-2004. Eniten velkaa otetaan maaseutukunnissa ja esikaupunkikunnissa. Vuonna 2004 kunnat tasapainottavat talouttaan erityisesti korottamalla maksuja ja realisoimalla käyttöomaisuutta. Myös investointeja vähennetään yleisesti koko maassa.

Terveydenhoidon edellytykset eivät ole yhtä huonot kuin aikaisemmin

Vanhusten hoidon tilanne heikentyy lähivuosina koko maassa. Myös terveydenhoidon ongelmien arvioidaan lisääntyvän, tosin toiveet ovat nyt selvästi valoisammat kuin viime syksynä. Kuntien päivähoito on tällä hetkellä hyvin järjestyksessä. Koulutoimen ongelmat lisääntyvät lähitulevaisuudessa erityisesti esikaupunkikunnissa ja maaseutukeskuksissa. Elinkeinoelämän kehittämisedellytykset ovat parantuneet suurissa keskuksissa ja teollisuuskeskuksissa.

Aluebarometri löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta
http://www.intermin.fi/julkaisu/aluebarometri1_03.

Lisätietoja: aluekehitysjohtaja Pekka Urjanheimo, (09) 160 44525, neuvotteleva virkamies Markku Nissinen, (09) 160 44522

EuraGroup
Kehräsaari B, 33200 Tampere, Tel. +358 50 517 5553
E-mail: etunimi.sukunimi@euragroup.com
www.euragroup.com


 


Uutisia

 


Copyright © EuraGroup