|
|
Oppimisympäristö | Tietokantaan |
|
|||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
|
Etusivu
|
|
Bryssel 11. marraskuuta 2003 (Rapid-tietokanta IP/03/1521)
Euroopan komissio on esittänyt tänään kattavan toimintasuunnitelman toimenpiteistä, jotka on toteutettava energia- ja liikenneverkkoihin sekä osaamiskeskuksiin tehtävien investointien käynnistämiseksi Euroopan unionissa. Loppuraportti Euroopan kasvua koskevasta aloitteesta on laadittu tiiviissä yhteistyössä Euroopan investointipankin kanssa. Sitä on tarkoitus käsitellä Eurooppa-neuvoston joulukuun kokouksessa. Raportissa vahvistetaan komission viime lokakuussa antamat ehdotukset (IP/03/1322), joiden tarkoituksena on vauhdittaa investointeja 29:ään Euroopan laajuiseen liikenneverkkoon, jotka kuuluvat ensisijaisiin hankkeisiin, ja niiden alaosuuteen. Tarkoituksena on lisäksi nostaa EU kärkijoukkoon innovaatioiden ja teknologian alalla käynnistämällä kyseisillä aloilla yleiseurooppalaisia hankkeita komission väliraportin mukaisesti (IP/03/1321). Suunnitelma tukee siten Lissabonin Eurooppa-neuvostossa maaliskuussa 2000 käynnistettyä unionin laajempaa rakenteellista uudistusohjelmaa. Komissio ehdottaa pikakäynnistysohjelmaa (Quick-start), jonka puitteissa 56 hanketta voidaan käynnistää välittömästi. Hankkeilla on tuntuvia rajatylittäviä vaikutuksia, ja ne edistävät myös kasvua, työllisyyttä ja ympäristönsuojelua. Hankkeet jotka täyttävät nämä kriteerit, pyritään käynnistämään kolmen vuoden kuluessa. Kokonaisinvestointikustannukset vuoteen 2010 mennessä ovat 38 miljardia euroa Euroopan laajuisen liikenneverkon tärkeimpiin rajaylittäviin osuuksiin, 10 miljardia euroa keskeisiin Euroopan laajuisiin energia-alan hankkeisiin ja 14 miljardia euroa nopeisiin viestintäverkkoihin, tutkimus- ja kehitystyöhön sekä innovaatioihin liittyviin hankkeisiin. Vuotuisten investointikustannusten voidaan tämän mukaisesti katsoa pysyvän realistisella tasolla noin 10 miljardia eurossa vuotta kohden. Rahoitus hankitaan julkisista ja yksityisistä lähteistä.
Komission puheenjohtajan Romano Prodin mukaan Euroopan kasvua koskeva aloite on erittäin tarpeellinen kasvua ja kilpailukykyä edistävä väline laajentuvassa unionissa. Aloite perustuu Euroopan kasvupotentiaalin lisäämiseen synergiaetujen ja koordinoinnin hyödyntämisen kautta.
Romano Prodi toteaa komission odottavan jäsenvaltioiden seisovan sanojensa takana toteuttamalla sovitut ja vielä kesken olevat uudistukset sekä tukemalla kasvua vauhdittavia investointeja kansallisilla ja alueellisilla varojen käyttöä koskevilla suunnitelmilla. Yksityistä pääomaa saadaan käyttöön vain luomalla hankkeille uskottavat puitteet ja rahoittamalla nimenomaan hankkeita, joilla on Euroopan laajuinen ulottuvuus. Komission esittämän pikakäynnistysohjelman tarkoituksena on osoittaa, että huomattava osa rajatylittävistä hankkeista voidaan käynnistää välittömästi.
Hankeluetteloa ei ole kuitenkaan lyöty lukkoon lopullisesti, vaan periaatteena on, että mitä enemmän kriteerit täyttäviä hankkeita ilmenee, sitä parempi.
Romano Prodi toteaa lisäksi komission toivovan, että jäsenvaltiot suhtautuvat asiaan motivoituneesti ja tekevät monissa tapauksissa huomattavasti viivästyneet toteuttamispäätökset. Tavoitteena on saada kaikki hankkeet valmiiksi aikataulussa tai jopa etuajassa.
Eurooppa-neuvostolle osoitettu komission loppuraportti on jatkoa 1. lokakuuta 2003 annetulle väliraportille (IP/03/1321) ja perustuu 16.17. lokakuuta pidetyn Eurooppa-neuvoston kokouksen päätelmiin.
Komission loppuraportissa korostetaan kolmea ensisijaista kysymystä:
Raportissa painotetaan investointeja jarruttavien hallinnollisten ja sääntelyyn liittyvien esteiden poistamisen tärkeyttä. Tämä merkitsee toisaalta vielä keskeneräisiä uudistuksia koskevan päätöksenteon vauhdittamista ja toisaalta käytännön toimenpiteiden toteuttamista, esimerkiksi nimittämällä yksi koordinaattori monimutkaisille rajatylittäville hankkeille (kuten äskettäin esitetyissä Euroopan laajuisia verkkoja koskevissa komission ehdotuksissa suositeltiin). Koordinaattori voi yhtenäistää toiminnan ajoituksen rajojen molemmin puolin ja ratkaista hankkeissa usein ilmenevät hallinnolliset ja rahoitukselliset ongelmat.
Lisäksi raportissa kuvaillaan mahdollisuutta rahoittaa hankkeita EU:n ja kansallisen rahoituksen, Euroopan investointipankin tarjoaman tuen ja yksityisten investointien yhdistelmäIlä. Eri rahoituslähteiden osuudet vaihtelevat hankekohtaisesti, mutta aloitteen vahvuutta arvioidaankin sen mukaan, kuinka hyvin eri osatekijät toimivat yhteen. Hankkeita tuetaan myös innovatiivisilla rahoitusmuodoilla, kuten komission ehdottamalla uudella vakuusvälineellä. Euroopan investointipankki on tiiviisti mukana kasvua koskevassa aloitteessa Euroopan laajuisia verkkoja koskevan investointijärjestelyn ja meneillään olevan Innovaatio 2000 -aloitteen kautta. Se on nyt tehnyt rakenteellisen rahoitusvälineensä (Structured finance facility) vahvistamisen edellyttämät päätökset, joiden nojalla tästä rahoitusvälineestä katetaan jopa 2,5 miljardilla eurolla hankkeisiin liittyviä riskejä, joita EIP ei olisi suostunut kattamaan perinteisillä lainanantovälineillään. EIP lisää myös pääomasijoitustukeaan 500 miljoonalla eurolla ja tukee keskikokoisia innovaatioyrityksiä uusilla innovatiivisilla rahoitusvälineillä, kuten "varmuusrahastoilla" ja uusilla lainajärjestelyillä.
Raportissa esitellään pikakäynnistysohjelma (Quick-start) hankkeille, jotka täyttävät seuraavat neljä kriteeriä: (1) kypsyys eli mahdollisuus hankkeiden käynnistämiseen kolmen vuoden kuluessa, (2) rajatylittävä ulottuvuus, (3) vaikutus kasvuun ja innovaatiotoimintaan ja (4) myönteiset ympäristövaikutukset. Liikenneverkkojen osalta pikakäynnistysohjelma perustuu luetteloon, johon kuuluu 29 Euroopan laajuisten liikenneverkkojen hanketta ja niiden alaosuutta. Komissio hyväksyi luettelon viime lokakuussa (IP/03/1322) ja siinä korostetaan koko hankkeen onnistumisen kannalta ratkaisevan tärkeitä osuuksia. Euroopan laajuisten energiaverkkojen alalla on yksilöity keskeisiä rajatylittäviä kaasu- ja sähköverkkojen yhdyskohtia, joilla voidaan vähentää joissakin jäsenvaltioissa äskettäin koettujen laajojen sähkökatkosten riskiä. Painopistealueita ovat eurooppalaisen tutkimusalueen ja EU:n eEurope-tavoitteiden mukaisesti laajakaistaverkot, tutkimus, osaaminen ja innovaatiotoiminta. Valitut hankkeet tuovat huomattavia etuja koko Euroopalle. Esimerkiksi laajojen rajatylittävien liikenneyhteyksien tukeminen voi parantaa myös muita kansallisia yhteyksiä, mikä helpottaa yksityisten investointien saantia.
Rautatie- ja meriliikenneyhteyksien suosiminen on ympäristöystävällinen vaihtoehto. Myös nopeiden Internet-yhteyksien tukeminen, uuden sukupolven avainteknologian edistäminen ja Euroopan aseman vahvistaminen avaruusteknologian alalla ovat osa Lissabonissa sovittua strategiaa, jonka tavoitteena on edistää innovaatioita, yhteenkuuluvuutta ja työllisyyttä.
Pikakäynnistysohjelmaa valmistellaan Eurooppa-neuvoston lokakuun kokouksessa esitetyn pyynnön mukaisesti(1) tiiviissä yhteistyössä Euroopan investointipankin kanssa.(2)
Euroopan laajuisiin liikenneverkkoihin liittyviä hankkeita on yksilöity 31 kappaletta ja niihin tarvitaan noin 38 miljardin euron investoinnit vuoteen 2010 mennessä. Kaasu- ja sähköverkkoihin liittyviin hankkeisiin tarvitaan lisäksi noin 10 miljardia euroa. Laajakaistaverkkojen alalla suurin osa investoinneista saadaan todennäköisesti yksityiseltä puolelta. Tarvittavien kokonaisinvestointien määrä ilmoitetaan jäsenvaltioiden jätettyä komissiolle kansalliset laajakaistastrategiansa vuoden loppuun mennessä. Laajakaistaverkkoihin on kuitenkin vuosina 2000-2006 myönnetty 6 miljardia euroa EU:n rakennerahastojen tietoyhteiskuntaohjelmista. Lisäksi EIP myöntää valintakriteerit täyttäviin hankkeisiin enintään 7 miljardia euroa Innovaatio 2010 -aloitteensa toisessa vaiheessa. Tutkimusta, kehitystä ja innovaatiotoimintaa koskeviin hanke-ehdotuksiin on tarkoitus investoida vuoteen 2010 mennessä noin 10 miljardia euroa. Nopean alun ohjelmaan sisältyvät tutkimushankkeet liittyvät pioneeriteknologiaan, kuten vetyteknologiaan, polttokennoihin, nanoelektroniikkaan ja uuden sukupolven laser-teknologiaan. Sekä laajakaistaverkkoihin että tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan liittyvien hankkeiden soveltamisalaa tarkennetaan myöhemmin eri osapuolten kanssa käydyn näkemystenvaihdon perusteella.
Lisätietoja:
http://europa.eu.int/comm/commissioners/prodi/index_fi.htm (1)Eurooppa-neuvosto "kehottaa komissiota, EIP:tä ja eri kokoonpanoissaan kokoontunutta neuvostoa laatimaan nk. nopean alun ohjelman, joka sisältää luettelon laajentuneessa EU:ssa toteuttavista avoimuuskriteeriin perustuvista hankkeista, rajoittamatta kuitenkaan komission ehdotuksen mukaisia painopistealueita avoimuuskriteeriin perustu." (2)Komission luettelo on EIP:n luetteloa laajempi, sillä EIP painottaa hankkeiden valinnassa teknisen kehityksen ja kansallisten osuuksien sisällyttämistä hankkeisiin.
EuraGroup
|
|
|||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||
Copyright © EuraGroup |
||||||||||||||||||||