|
|
Oppimisympäristö | Tietokantaan |
|
|||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
|
Etusivu
|
|
TM:n tiedote 12.4.2007
Hallitus asetti tänään seurantakomitean Manner-Suomen ESR-ohjelmalle ohjelmakaudeksi 2007-2013. Seurantakomitea varmistaa, että ohjelman täytäntöönpano on tehokasta ja laadukasta ja että ohjelma toimii hyvin sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Hallitus päätti helmikuun alussa esittää Manner-Suomen ESR-ohjelmaa ohjelmakaudelle 2007-2013 EY:n komission hyväksyttäväksi. Manner-Suomen ESR-ohjelmassa kehitetään työorganisaatioita ja työntekijöitä sekä lisätään yrittäjyyttä, edistetään työllistymistä ja ehkäistään syrjäytymistä. Ohjelmalla kehitetään myös työmarkkinoiden toimintaa edistäviä järjestelmiä sekä edistetään jäsenvaltioiden ja alueiden välistä yhteistyötä ESR-toiminnassa. Ohjelman julkinen kokonaisrahoitus on arviolta 1 414,1 miljoonaa euroa, josta EU:lta tuleva ESR-rahoitus on yhteensä 615,4 miljoonaa euroa. Manner-Suomen ESR-ohjelmalle nyt asetettu seurantakomitea mm. hyväksyy ohjelmasta rahoitettavien projektien valintaperusteet sekä tarkastelee ohjelman tavoitteiden toteutumista ja tuloksellisuutta. Seurantakomitea myös antaa suosituksensa ohjelmassa toteutettavista ns. valtakunnallisista kehittämisohjelmista ja seuraa niiden toteutumista. Seurantakomitean puheenjohtajana toimii johtaja Pertti Toivonen työministeriöstä. Komitea on koottu siten, että oman edustuksen saavat keskeiset ministeriöt, valtion keskus- ja aluehallinto, kuntasektori, työmarkkina- ja elinkeinojärjestöt sekä kansalaisyhteiskuntaa edustavat tahot. Euroopan komission edustaja osallistuu työskentelyyn neuvonantajana. Komitean varapuheenjohtajana toimii hallitusneuvos Timo Lankinen opetusministeriöstä. Varsinaiset jäsenet ovat ylitarkastaja Outi Viljamaa työministeriöstä, hallitusneuvos Eeva-Liisa Koivuneva työministeriöstä, aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä sisäasiainministeriöstä, neuvotteleva virkamies Juha Majanen valtiovarainministeriöstä, ylitarkastaja Jaana Hätälä opetusministeriöstä, neuvotteleva virkamies Anna-Liisa Levonen kauppa- ja teollisuusministeriöstä, yliarkkitehti Minna Perähuhta ympäristöministeriöstä, finanssisihteeri Lars Kolttola sosiaali- ja terveysministeriöstä, ylitarkastaja Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriöstä, johtaja Pirkko Saarela Lapin TE-keskuksesta, kehittämispäällikkö Sinikka Kauranen Hämeen TE-keskuksesta, johtaja Raimo Harjunen Etelä-Pohjanmaan TE-keskuksesta, osastopäällikkö Markku Turkia Etelä-Savon TE-keskuksesta, kehittämisjohtaja Riitta Koskinen Etelä-Savon maakuntaliitosta, yksikön päällikkö Ulla Kapanen-Grönfors Uudenmaan liitosta, lääninsivistysneuvos Juha Mäntyvaara Etelä-Suomen lääninhallituksesta, koordinaattori-suunnittelija Auli Korhonen SAK:sta, järjestösihteeri Pekka Salmi Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:sta, koulutuspoliittinen asiamies Simo Pöyhönen Akavasta, asiantuntija Heikki Suomalainen Elinkeinoelämän keskusliitosta, kehittämispäällikkö Ismo Partanen Suomen Yrittäjistä, asiamies Pirjo Liukas Keskuskauppakamarista, asiamies Ilpo Mattila Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitosta, kehittämispäällikkö Lauri Lamminmäki Suomen Kuntaliitosta, kehitysjohtaja Juha Pantzar Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitosta, puheenjohtaja Lea Karjalainen Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoiminta-järjestöstä ja pääsihteeri Hannele Varsa Tasa-arvoasiain neuvottelukunnasta. --------- EuraGroup
|
|
|||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||
Copyright © EuraGroup |
||||||||||||||||||||