Muutoksia maataloustuotteiden jalostuksen ja markkinoinnin tukeen

KTM:n tiedote 12.06.2003

Hallitus päätti tänään 12.6.2003 muutoksista investointituesta ja kehittämistuesta maataloustuotteiden jalostukseen ja markkinointiin annettuun asetukseen. Nykyinen asetus on annettu joulukuussa 2000 yritystoiminnan tukemisesta annetun lain nojalla.

Asetukseen lisätään investointi- ja kehittämistuen kumulaatiota eli kasaantumista säätelevät pykälät. Tämä mahdollistaa tarvittaessa esim. Finnvera Oyj:n korkotuetun lainan käyttämisen rahoitusinstrumenttina tuen rinnalla. Lisäksi palkka- ja matkamenoja voidaan jatkossa hyväksyä tuen piiriin hankkeissa, joissa on kyse uusien tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittämisestä.

Maataloustuotteiden jalostuksen ja markkinoinnin hankkeiden tukemisesta on säädetty erillisellä valtioneuvoston asetuksella, koska ala on eräs ns. herkistä sektoreista, joiden tukemisesta EU-komissio on antanut erilliset, muita aloja tiukemmat säännökset.

Asetuksen muutokset mahdollistavat alan hankkeiden tasapuolisemman kohtelun muiden alojen hankkeisiin nähden. Lisäksi muutosten arvioidaan helpottavan alan hankkeiden rahoitusjärjestelyjä ja monipuolistavan rahoitusmahdollisuuksia.

Asetuksen muutokset tulevat voimaan 1. heinäkuuta 2003 ja ne ovat voimassa vuoden 2006 loppuun.

Lisätiedot
teollisuusneuvos Heikki Vesa, KTM, puh. (09) 1606 3674 tai 050 621 54
yritystutkija Pirjo Uusitupa, KTM, puh. (09) 1606 3688 tai 040 503 0919

EuraGroup
Kehräsaari B, 33200 Tampere, Tel. +358 50 517 5553
E-mail: etunimi.sukunimi@euragroup.com
www.euragroup.com

 

Europa - News

 


Copyright © EuraGroup