Oppimisympäristö   Yhteystiedot

 

Kirjautuminen

Tilaus  
EuraGroup Rahoitusosaamista jo vuodesta 1995
 
 

Etusivu
Palvelut/tuotteet
www.rahoitus.fi
Asiakkaita
Partnereita
Palaute

Tilaukset

Yhteystiedot





Neuvottelukunta ehdottaa matematiikan ja luonnontieteiden ja teknologian opetuksen kehittämiseen pitkäjänteistä tutkimus- ja kehittämisohjelmaa

Opetushallituksen tiedote 12.8.2009

Ehdotettu ohjelma kytkeytyisi opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen kehittämiseen. Kehittämisohjelmassa ja siihen sisältyvissä hankkeissa tulisi painottaa opetuksen kehittämistä paikallisella tasolla. Opettajia tulisi rohkaista ja tukea nostamaan esiin työstämiään innovatiivisia ideoita ja esittämään niistä saamiaan kokemuksia esimerkiksi koulutustilaisuuksissa tai verkkokeskusteluissa. Opettajien täydennyskoulutuksessa tulisi lisätä pitkäkestoisia koulutusohjelmia, joihin sisältyy aktiivinen tutkimuksen hyödyntäminen ja oma opetuksen kehittämishanke. Lisäksi opettajakoulutuksen ja työelämän vuorovaikutusta tulee lisätä ja työelämäyhteistyötaitojen tulisi sisältyä jo opettajien peruskoulutukseen.

Matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opetuksen kehittämistä pohtinut neuvottelukunta luovutti muistionsa Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankiselle keskiviikkona.

Neuvottelukunnan muistio sisältää sekä kaikkia matemaattis-luonnontieteellisiä oppiaineita koskevia yhteisiä kehittämisehdotuksia että oppiainekohtaisia yksityiskohtaisia ehdotuksia yleissivistävässä koulutuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa. Ehdotukset koskevat mm. opetuksen, oppimisympäristöjen ja opettajankoulutuksen kehittämistä. Neuvottelukunta ehdottaa myös valtakunnallisten LUMA-keskusten aseman turvaamista jatkossa sekä valtakunnallista kampanjaa matemaattis-luonnontieteellisten oppiaineiden vetovoimaisuuden vahvistamiseksi. Ehdotuksia tehdessään neuvottelukunta on lähtenyt siitä, että näiden oppiaineiden tuntimäärät säilyvät tulevaisuudessa vähintään nykyisellä tasolla.

Matematiikan ja luonnontieteiden neuvottelukunta asetettiin vuoden 2007 lopulla ja sen tehtävänä oli laatia suuntaviivoja matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen kehittämiselle. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimi koulutusjohtaja Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitosta. Jäseninä siinä olivat ylijohtaja Sakari Karjalainen opetusministeriöstä, kehitysjohtaja Markku Rimpelä (18.8.2008 saakka) Opetushallituksesta, johtaja Jorma Kauppinen (18.8.2008 alkaen) Opetushallituksesta, professori Aatos Lahtinen Helsingin yliopistosta, professori Kielo Haahtela Helsingin yliopistosta, professori Heimo Saarikko Helsingin yliopistosta, professori Risto Kalliola Turun yliopistosta, professori Pekka Koskela Jyväskylän yliopistosta, professori Reija Jokela Teknillisestä korkeakoulusta, Lektor Lisen Häggblom Åbo Akademista, johtaja Juha Ylä-Jääski Teknologiateollisuudesta, diplomi insinööri Ossi Kokkonen, Facten ent. toiminnan johtaja, professori Jouni Välijärvi Koulutuksen tutkimuslaitoksesta ja apulaisjohtaja Riitta Juvonen Kemianteollisuus ry:stä. Neuvottelukunnan sihteerinä toimi opetusneuvos Leo Pahkin Opetushallituksesta.

LUMA–Suomen menetystekijä nyt ja tulevaisuudessa – Matematiikan ja luonnontieteiden neuvottelukunnan muistio 2009 (pdf)

Lisätietoja
Neuvottelukunnan puheenjohtaja, koulutusjohtaja Markku Koponen puh. 09 4202 3289
Neuvottelukunnan sihteeri, opetusneuvos Leo Pahkin puh. 040 348 7209

Ehdotettu ohjelma kytkeytyisi opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen kehittämiseen. Kehittämisohjelmassa ja siihen sisältyvissä hankkeissa tulisi painottaa opetuksen kehittämistä paikallisella tasolla.

EuraGroup
Kehräsaari B, 33200 Tampere, Tel. +358 50 517 5553
E-mail: etunimi.sukunimi@euragroup.com
www.euragroup.com


 

Kysy HAKE- koulutuksesta

Uutisia

 


Copyright © EuraGroup