Oppimisympäristö   Tietokantaan

 

Yhteystiedot

 
EuraGroup Rahoitusosaamista jo vuodesta 1995
 
 

Etusivu
Palvelut/tuotteet
www.rahoitus.fi
Asiakkaita
Palaute

Tilaukset

Yhteystiedot





EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVINÄ TAPAHTUMIA PARILLAKYMMENELLÄ PAIKKAKUNNALLA

YM:n tiedote 12.9.2002

Euroopan Rakennusperintöpäivinä 13.-15.9. järjestetään tapahtumia parillakymmenellä paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Tämän vuoden teemana on kaupankäynnin ympäristöt.

Useissa tapahtumissa tutustutaan jo hävinneisiin tai muuttuneisiin kauppaympäristöihin valokuvanäyttelyin ja filmiesityksin. Esillä ovat muun muassa tyrnäväläisen laukkukauppias Jere Takalon elämäntyö, Kumpulan kauppapuodit ja Limingan vanhat kaupparakennukset. Turussa ja Kuopiossa yleisölle järjestetään opastettuja kävelyretkiä vanhoissa kaupan ympäristöissä. Paraisilla koululaisia kutsutaan leikkimään entisajan kauppaa vanhoilla myymäläesineillä. Suomen ehkäpä pienimmän kaupparakennuksen uutta elämää juhlitaan sunnuntaina Melalahden kioskilla Paltamossa. Kuopion museo alkaa kerätä syksyn aikana talteen kuopiolaisen kaupanteon muistoja.

Päivien aikana käydään myös useita keskusteluja siitä, miten vanhoja arvorakennuksia ja ympäristöjä voitaisiin säilyttää ja miten kaupan nähtävillä oleva kehitys vaikuttaa jatkossa kaupan ympäristöihin. Päivien päätapahtumassa Forssassa perjantaina 13. syyskuuta aiheesta keskustelemassa ovat muun muassa kaupan, kuluttajien ja kuntien edustajat sekä ympäristöministeriö. Forssassa järjestetään lisäksi tapahtumia parissakymmenessä pisteessä ympäri kaupunkia. Tapahtumien järjestämisessä ovat olleet erityisen aktiivisia paikalliset järjestöt.

Euroopan rakennusperintöpäivien pääjärjestäjät Suomessa ovat ympäristöministeriö ja Suomen Kotiseutuliitto.

Lisätietoja Euroopan Rakennusperintöpäivien Suomen tapahtumista:

Euroopan rakennusperintöpäivien Suomen päätapahtumassa Forssassa 13.-14. syyskuuta
Tapahtumakalenteri eri puolella Suomea järjestettävistä tapahtumista

Lisätietoja:
Tiedottaja Anne Brax
puhelin (09) 1603 9346

EuraGroup
Kehräsaari B, 33200 Tampere, Tel. +358 50 517 5553
E-mail: etunimi.sukunimi@euragroup.com
www.euragroup.com


 


Uutisia

 


Copyright © EuraGroup