|
|
Oppimisympäristö | Tietokantaan |
|
|||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
|
Etusivu
|
|
SPEECH/02/383
Romano Prodi
Euroopan komission puheenjohtaja
EU:n tavoitteena kestävä kehitys
Sidosryhmien foorumi kestävästä kehityksestä EU:ssa
Bryssel 12. syyskuuta 2002
Arvoisat kuulijat
Palasin Johannesburgin huippukokouksesta viikko sitten.
Tiedän hyvin, että huippukokouksen päätelmät eivät tyydytä kaikkia. Uskon kuitenkin, että kokouksessa päästiin yleisesti ottaen positiiviseen lopputulokseen ja ennen kaikkea astuttiin askel oikeaan suuntaan.
Loppuasiakirjasta päästiin vaikeuksien kautta yksimielisyyteen. Siihen sisältyvät tavoitteet, joihin hallitusten on pyrittävä. Loppuasiakirja muodostaa hyvän perustan, vaikka siihen ei saatukaan sisällytettyä kaikkia haluttuja sitoumuksia.
Euroopan unioni saavutti hyviä tuloksia:
Kansainvälinen yhteisö löysi Johannesburgissa perustan keskinäiselle yhteisymmärrykselle ja osoitti, että se pystyy käsittelemään ongelmia monenvälisissä neuvotteluissa.
Monenväliset toimet ovat keskeisessä asemassa näinä vaikeina aikoina. Eilen oli syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa menehtyneiden ensimmäinen muistopäivä.
Viime vuoden onnettomat tapahtumat muistuttavat meitä siitä, että rauhaa, turvallisuutta ja demokratiaa on oltava aina valmis puolustamaan.
Terrorismia ei nujerreta pelkästään asevoimin. On paneuduttava myös syvemmällä oleviin syihin, kuten köyhyyteen, syrjintään ja yhteiskunnasta syrjäytymiseen.
Johannesburgissa hyväksytty toimintasuunnitelma on askel oikeaan suuntaan. Edistystä saavutettiin myös kamppailussa köyhyyttä ja sen moninaisia syitä vastaan. Lisäksi tehostettiin ympäristön tilan heikentymistä torjuvia toimia maailmanlaajuisesti.
Tavoitteisiin päästään vain kansainvälisellä yhteistyöllä. Huippukokouksissa on korostettu monenvälisten toimien tärkeyttä. Dohan ja Monterreyn kokousten jälkeen kehityksen suunta on ollut selvä. Johannesburgissa hyödynnettiin ja kehitettiin edelleen kyseisten huippukokousten tuloksia.
Kansainvälisen yhteisön on noudatettava sitoumuksiaan ja toimittava. Tämä koskee myös meitä.
EU:lla on keskeinen rooli kestävän kehityksen edistäjänä ja meidän on vahvistettava edelleen asemaamme. Kestävä kehitys on laajentumisen, vakauden ja turvallisuuden ohella yksi johtamani komission toiminnan painopisteistä.
Johannesburgissa meillä oli johtava rooli, koska osoitimme, että pystymme noudattamaan kestävän kehityksen sisäiseen strategiaamme sisältyviä sitoumuksia.
Johannesburgissa sovittu ulkoinen ulottuvuus on keskeinen osa EU:n kestävän kehityksen strategiaa.
EU sisällytti ympäristöasiat viime vuonna Göteborgin huippukokouksessa taloudellisiin ja sosiaalisiin kysymyksiin, joita käsiteltiin aiemmin Lissabonissa, ja sai aikaan johdonmukaisen strategian. Nyt on käytännön toimien aika.
Strategian toteuttamiseen eivät osallistu vain EU:n toimielimet. Menestys edellyttää kansalaisyhteiskuntaa edustavien tahojen tukea ja osallistumista.
Haluamme teidän kaikkien osallistuvan tähän prosessiin ja ilmaisevan oman näkemyksenne käsiteltävistä tärkeistä asioista.
Haluan tässä yhteydessä kiittää talous- ja sosiaalikomiteaa, joka on auttanut luomaan yhteyksiä EU:n toimielinten ja kansalaisyhteiskuntaa edustavien tahojen välille. Lämpimät kiitokseni komitealle myös siitä, että se järjesti tämän tilaisuuden yhdessä komission kanssa.
Göteborgissa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston kokouksessa hyväksyttyyn toimintasuunnitelmaan sisältyy useita käytännön toimia. Suunnitelman hyväksymisestä on kulunut vuosi ja tulokset ovat yleisesti ottaen positiivisia.
Pikainen tarkastelu osoittaa, että komissio on muuttanut noin puolet toimintasuunnitelman tavoitteista konkreettisiksi ehdotuksiksi. Tämän pitäisi kannustaa meitä toimimaan entistä tarmokkaammin jäljellä olevien tavoitteiden toteuttamiseksi.
EU:n toteuttamilla toimenpiteillä ja lainsäädäntöehdotuksilla varmistetaan, että koko toimintamme on kestävällä pohjalla, jotta saavutetaan tasapaino taloudellisten, yhteiskunnallisten ja ympäristötavoitteiden välillä.
EU:n ympäristönsuojelustrategia kuuluu maailman edistyneimpiin. Kuten muistamme, EU ja sen jäsenvaltiot ratifioivat samanaikaisesti toukokuun lopussa Kioton pöytäkirjan.
Ilmastonmuutokset olivat tärkeässä asemassa Johannesburgin huippukokouksessa. Kiina, Etelä-Afrikka ja Puola ilmoittivat ratifioivansa Kioton pöytäkirjan, ja myös Kanada suhtautui asiaan positiivisesti.
Olen henkilökohtaisesti vedonnut presidentti Putiniin, jotta Venäjäkin saadaan mukaan. Venäjän ratifioitua pöytäkirjan se tulee vihdoin voimaan.
Uskon myös, että ajan myötä Yhdysvaltojen ja kansainvälisen yhteisön välisiä erimielisyyksiä voidaan lieventää.
Komission saavutuksista haluaisin mainita erityisesti ilmastonmuutosten torjuntaan liittyvät ehdotuksemme. Yksi näistä koskee päästökauppaa.
Komissio on myös tehnyt kunnianhimoisen ehdotuksen yhteisen maatalouspolitiikan uudistamiseksi.
Maatalouspolitiikka on erittäin laaja ja arkaluontoinen aihe. Uudistuksella haluamme suosia maataloutta, joka on sekä kilpailukykyistä että ympäristöystävällistä.
Tavoitteen saavuttamiseksi EU aikoo tukea kestävää maataloutta, joka tuottaa kuluttajille terveellisiä, laadukkaita elintarvikkeita ja takaa maanviljelijöille kohtuullisen toimeentulon.
Maataloutta on harjoitettava siten, että maaseutu säilyy tulevaisuudessakin monimuotoisena ja elinvoimaisena.
Yhtä tärkeä on ehdotus, jolla uudistetaan yhteinen kalastuspolitiikka.
Komissio on lisäksi tehnyt ehdotuksia liikenteestä, energia-asioista, kuluttajansuojasta ja tutkimusohjelmista.
Luetteloa voisi vielä jatkaa, mutta lopetan tähän. Näistä aiheista keskustellaan lisää seuraavien kahden päivän aikana.
Arvoisat kuulijat
Kuten voitte havaita, olemme luoneet vakaan perustan. Luokaamme nyt silmäys tuleviin haasteisiin.
Kestävä kehitys edellyttää niiden taloudellisten toimien tunnistamista, jotka hyödyttävät koko yhteiskuntaa ja erityisesti sen uhanalaisimpia osia. Haluan korostaa eurooppalaisen yhteiskuntamallin merkitystä se tekee EU:sta ainutlaatuisen.
Yhteiskuntamallimme perustuu yhteiskunnan muodostavien ryhmien väliseen suunnitelmalliseen vuoropuheluun sekä sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmiin. Mallia on luonnollisesti kehitettävä olosuhteiden muuttuessa. Mallin keskeinen sisältö on kuitenkin aina säilytettävä, koska se ehkäisee parhaiten syrjäytymistä yhteiskunnasta.
Kestävän kehityksen strategiamme sisältää useita käytännön toimenpiteitä. Yksittäiset onnistuneet toimet eivät kuitenkaan riitä, vaikka ne olisivat kuinka merkittäviä.
Kestävä kehitys edellyttää koko ongelman ymmärtämistä. Asiaan liittyy useita monimutkaisia kysymyksiä, jotka ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. Alakohtaiset lähestymistavat, joissa ei oteta kokonaisuutta huomioon, johtavat väistämättä epäonnistumiseen.
Tässä foorumissa käsiteltävät aiheet koskettavat useita oikeutettuja etuja, ja olemme valmiit kuuntelemaan kaikkien tahojen näkemyksiä. Kuulemistilaisuudet ovat jo perinne komissiossa. Tänä vuonna olemme kuitenkin asettaneet tavoitteemme entistä korkeammalle.
Olemme entistä avoimempia ja järjestelmällisempiä neuvotellessamme eturyhmien ja yksittäisten kansalaisten kanssa.
Olemme myös ottaneet käyttöön uusia vaikutusanalyysimenetelmiä. Haluamme ottaa huomioon toimintamme kaikki vaikutukset talouteen, yhteiskuntaan ja ympäristöön. Tämän vuoksi kehitämme entistä tehokkaampia menetelmiä, joilla lasketaan ja analysoidaan kaikkien ehdotustemme aiheuttamia vaikutuksia.
Kestävää kehitystä suosiva aktiivinen politiikka edellyttää vahvoja unionin toimielimiä. Komission on toimittava itsenäisesti, jotta alakohtaiset tai kansalliset edut eivät vaikuta sen toimintaan. Näin tuetaan kehitystä, joka hyödyttää Euroopan unionin kaikkia kansalaisia nyt ja tulevaisuudessa.
Arvoisat kuulijat
Tämänkaltaiset foorumit ovat erittäin tärkeitä ja vakuutan, että komissio ottaa niistä saatavat tulokset huomioon toiminnassaan. Tänään alkava tilaisuus on yksi edistysaskel.
Johannesburgissa loimme erinomaiset suhteet liike-elämän ja yleishyödyllisten organisaatioiden edustajiin. Tällä on suuri merkitys tulevalle työllemme. Tämä yhteistyö tiivistää globaalia kumppanuutta pyrittäessä kestävään kehitykseen.
Parhaat kiitokseni kaikille läsnäolijoille. Toivon, että näiden kahden päivän aikana syntyy antoisaa, rakentavaa keskustelua.
EuraGroup
|
|
|||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||
Copyright © EuraGroup |
||||||||||||||||||||