Oppimisympäristö   Tietokantaan

 

Yhteystiedot

 
EuraGroup Rahoitusosaamista jo vuodesta 1995
 
 

Etusivu
Palvelut/tuotteet
www.rahoitus.fi
Asiakkaita
Palaute

Tilaukset

Yhteystiedot





Valtioneuvosto hyväksyi alueiden välisen yhteistyön EARK-toimenpideohjelman

SM:n tiedote 15.02.2007

Valtioneuvosto hyväksyi tänään 15. helmikuuta Suomen osalta esityksen Euroopan alueellinen yhteistyö-tavoitteen Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) osarahoitettavaksi alueiden välisen yhteistyön toimenpideohjelmaksi kaudelle 2007-2013.

Ohjelman puitteissa toteutettavilla hankkeilla pyritään vaihtamaan kokemuksia sekä yhteisesti kehitettyjä lähestymistapoja ja välineitä, jotka omalta osaltaan voisivat parantaa aluepoliittisten kehittämistoimenpiteiden vaikuttavuutta ja tukea talouden uudistamista. Hankkeiden teemat liittyvät innovaatioihin ja tietoyhteiskuntaan sekä ympäristöön ja riskien ehkäisemiseen. Ohjelma on jatkoa kaudella 2000-2006 toteutetulle INTERREG III C -ohjelmalle.

Ohjelma tarjoaa yhteistyömahdollisuuden alue- ja paikallistason viranomaisille ja toimijoille koko EU:n alueella (EU 27). Lisäksi Norja ja Sveitsi osallistuvat ohjelman toteuttamiseen.

Alueiden välisen yhteistyön ohjelman EU-rahoitus ohjelmakaudella on yhteensä 321,3 miljoonaa euroa ja kansallinen julkinen rahoitus yhteensä 83,8 miljoonaa euroa. Suomen valtion vastinrahoitus ohjelmalle on vuosina 2007-2013 yhteensä noin 8 miljoonaa euroa. Lisäksi rahoitusta tulee kuntasektorilta.

Esitys ohjelma-asiakirjaksi on valmisteltu ohjelmaan osallistuvien valtioiden ja alueiden edustajista koostuvassa yhteisessä ohjelmointikomiteassa. Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä on puoltanut ohjelmaesityksen hyväksymistä.

Ohjelmaesitys toimitetaan Euroopan komissiolle hyväksyttäväksi sen jälkeen, kun kaikki ohjelmaan osallistuvat valtiot ja alueet ovat virallisesti hyväksyneet sen. Esityksestä tullaan vielä käymään tarkentavia neuvotteluja ennen komission päätöstä ohjelma-asiakirjan hyväksymisestä.

Lisätietoja: ylitarkastaja Petri Haapalainen (09) 160 42283

EuraGroup
Kehräsaari B, 33200 Tampere, Tel. +358 50 517 5553
E-mail: etunimi.sukunimi@euragroup.com
www.euragroup.com


 


Europa - News

 


Copyright © EuraGroup