Oppimisympäristö   Tietokantaan

 

Yhteystiedot

 
EuraGroup Rahoitusosaamista jo vuodesta 1995
 
 

Etusivu
Palvelut/tuotteet
www.rahoitus.fi
Asiakkaita
Palaute

Tilaukset

Yhteystiedot





Lapset, nuoret, kulttuuri ja tutkimus painopisteinä 2004

OPH:n tiedote 16.9.2003

Opetusministeriön hallinnonalan määrärahoihin ehdotetaan vuodelle 2004 lisäystä 175 miljoonaa euroa kuluvan vuoden varsinaiseen talousarvioon verrattuna.

Hallinnonalan toimintojen painopisteitä ovat ensi vuonna peruspalvelujen saatavuus ja laatu sekä arvioinnin kehittäminen, koulutuksen ja tutkimuksen sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan verkoston kehittäminen erityisesti työllisyyden sekä alueellisen tasa-arvon ja alueiden vetovoimaisuuden lisäämiseksi, yrittäjyyskasvatus, tietoyhteiskuntakehityksen edistäminen, koulutuksen tehokkuuden lisääminen ja työelämäyhteyksien tiivistäminen, aikuiskoulutuksen kehittäminen, kulttuuriperinnön säilyttäminen ja aineistojen digitalisointi, liikunnan eettisen pohjan vahvistaminen sekä lasten ja nuorten turvallinen kasvuympäristö ja lastenkulttuurin tukeminen.

Ehdotuksen loppusumma on 6 054 miljoonaa euroa. Määrärahoja esitetään lisättäväksi hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen sekä tieteen ja tutkimuksen edistämiseen. Kulttuurin määrärahat kasvavat myös.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan lakisääteinen valtionosuusrahoitus alkaa 1.8.2004. Valtionosuuteen ehdotetaan 20 miljoonaa euroa, mikä mahdollistaa kolme tuntia päivässä ohjattua toimintaa noin 100 000 lapselle syyslukukauden 2004 aikana. Aamu- ja iltapäivätoimintaa tuetaan myös liikunnan ja nuorisotyön veikkausvoittovaroista. Esiopetuksen oppilaiden kuljetukseen, on varattu valtionosuutta syyslukukautta varten 5 miljoonaa euroa.

Nuorisotyön rahoitus kasvaa 8,4 miljoonalla eurolla, mikä merkitsee 37 prosentin kasvua. Lisäyksellä tuetaan mm. nuorison kansalaistoimintaa, nuorisotyötä tekeviä järjestöjä, nuorten työpajatoimintaa ja ennaltaehkäisevää huumetyötä.

Opetus- ja kirjastotoimen valtionosuuksissa on otettu huomioon 1,8 prosentin suuruinen indeksikorotus. Peruskoulujen ja lukioiden tietoyhteiskuntahankkeeseen ehdotetaan valtionavustusta 4,8 miljoonaa euroa, missä on lisäystä 1 miljoona euroa koulujen laajakaistayhteyksien hankkimiseen.

Taiteen ja kulttuurin rahoitusta lisätään yhteensä runsaalla 15 miljoonalla eurolla. Eri taiteenalojen tuki kasvaa, mm. elokuvataiteen tukea lisätään runsaalla 2 miljoonalla eurolla. Valtakunnallisten kulttuuritapahtumien tuki kasvaa yhteensä 500 000 euroa.

Ammatillisen peruskoulutuksen aloittajatavoitetta nostetaan 1000:lla. Lisäys kohdennetaan oppisopimuskoulutuksena aloitettavaan peruskoulutukseen. Työssäoppimisen tukiohjelmaa jatketaan. Oppisopimuskoulutuksena annettavan lisäkoulutuksen määrää lisätään 1500 opiskelijalla. Ammatillisen lisäkoulutuksen ja vapaan sivistystyön määrärahoihin ehdotetaan yhteensä 14,5 miljoonan euron lisäystä. Aikuisten koulutustason kohottamisohjelman (NOSTE) osuus lisäyksestä on 7,5 miljoonaa ja ohjelman koko rahoitus ensi vuonna näin ollen 19,5 miljoonaa euroa.

Euroopan unionin sosiaalirahasto ja aluekehitysrahasto osallistuvat opetusministeriön hallinnonalan hankkeiden rahoitukseen edelleen merkittävästi. Näiden hankkeiden valtion rahoitusosuus on noin 71 miljoonaa euroa.

Budjettiehdotus on luettavissa internetissä valtiovarainministeriön sivulla osoitteessa http://www.vm.fi/budjetti

EuraGroup
Kehräsaari B, 33200 Tampere, Tel. +358 50 517 5553
E-mail: etunimi.sukunimi@euragroup.com
www.euragroup.com


 


Europa - News

 


Copyright © EuraGroup