|
|
Oppimisympäristö | Tietokantaan |
|
|||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
|
Etusivu
|
|
OPM:n tiedote 16.11.2004
EU:n
kulttuuriministerit kokoontuivat Brysselissä tiistaina 16. marraskuuta. Suomea
kokouksessa edusti kulttuuriministeri Tanja
Karpela. Ministerit keskustelivat mm. Kulttuuri 2007 -ohjelman
perustamisesta ja Euroopan audiovisuaalialan tukiohjelman (MEDIA 2007)
täytäntöönpanosta sekä hyväksyivät työsuunnitelman kulttuurialalle vuosiksi
2005-2006.
Ministerit
keskustelivat Kulttuuri 2007 -ohjelman perustamisesta vuosille 2007–2013.
Puiteohjelman tavoitteena on edistää kulttuurialalla toimivien henkilöiden
liikkuvuutta, teosten ja kulttuurituotteiden kansainvälistä levitystä ja
kulttuurien välistä vuoropuhelua. Ministeri Tanja Karpela pitää onnistuneena komission lähestymistapaa, jossa
tavoitteena on avoin ja kattava puiteohjelma. Karpelan mielestä pienten maiden
ja kielialueiden kulttuurielämän toimijoiden ja pienten organisaatioiden tulee
voida täysipainoisesti osallistua ohjelmaan ja hyötyä siitä. - Pienten
hankkeiden ja toimijoiden osallistuminen vahvistaa ohjelman eurooppalaista
ulottuvuutta laajenevassa yhteisössä, hän toteaa.
Neuvosto
käsitteli Euroopan audiovisuaalialan tukiohjelman (MEDIA 2007) täytäntöönpanoa.
Keskustelu koski mm. pienten maiden erityiskohtelua ja television sisällyttämistä
ohjelmaan. Uuden ohjelman tavoitteena olisi vaalia ja lujittaa Euroopan
kulttuurista moninaisuutta, lisätä eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten
levittämistä ja parantaa Euroopan audiovisuaalialan kilpailukykyä.
Media-ohjelman tavoitteena on vahvistaa eurooppalaista elokuvateollisuutta.
Eurooppalaisten elokuvien osuus Euroopan markkinoilla on nykyään 10 prosenttia.
Ohjelmassa asetetaan tavoitteeksi osuuden lisäys 20 prosenttiin.
Neuvosto
hyväksyi työsuunnitelman kulttuurialalle vuosiksi 2005-2005, joka toimii suuntaa-antavana
suunnitelmana myös neljälle seuraavalle puheenjohtajamaalle. Lisäksi neuvosto
valtuutti komission osallistumaan Unescon piirissä alkaneisiin neuvotteluihin
kulttuurin monimuotoisuuden suojelua koskevasta yleissopimuksesta. Komission
tulee mm. huolehtia siitä, että yhteisö ja sen jäsenvaltiot voivat jatkossakin
harjoittaa itsenäistä kulttuuri- ja audiovisuaalipolitiikkaa. Lisäksi komission
on varmistettava, että yleissopimus sisältää määräykset, jotka
mahdollistavat jäsenmaiden lisäksi myös
yhteisön liittymisen sopimukseen.
Ministerit
keskustelivat myös parlamentin ja neuvoston suositusluonnoksesta, joka koskee
elokuvaperintöä sekä suosituksesta, joka koskee alaikäisten ja ihmisarvon
suojelua audiovisuaalisissa ja tietopalveluissa. Suosituksella edistetään
alaikäisille turvallisen mediaympäristön luomista, mm. edistämällä
medialukutaitoa sekä helpottamalla alaikäisille tarkoitetun laadukkaan sisällön
tunnistamista kuvaavien symbolien avulla. Tehokkaita välineitä lasten ja
nuorten suojelemiseksi haitallisilta mediasisällöiltä ovat elokuviin, videoihin
sekä video- ja tietokonepeleihin sovellettavat luokittelu- ja
merkintäjärjestelmät sekä televisiossa käytettävät aikarajat. Näitä kaikkia on
Suomessa otettu hyvällä menestyksellä käyttöön. Verkkomaailmassa etsitään
parhaillaan uusia keinoja alaikäisten suojelemiseksi.
-- -- --
Lisätietoja:
EuraGroup
|
|
|||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||
Copyright © EuraGroup |
||||||||||||||||||||