|
|
Oppimisympäristö | Tietokantaan |
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Etusivu
|
|
SM:n tiedote 17.09.2002
Hallitus tukee vuoden 2003 talousarvioesityksessään kuntatalouden tasapainoa ja peruspoliisitoiminnan turvaamista poliisiorganisaatiota kehittämällä. Hallitus esittää, että kuntien valtionosuuksia korotetaan ensi vuonna puolella täysimääräisestä indeksikorotuksesta eli 1,4 prosenttia. Tämä lisäisi valtionosuuksia 89 miljoonaa euroa, josta kuntien ja kuntayhtymien osuus olisi 78 miljoonaa euroa.
Kuntien yhdistymisavustuksiin sekä investointi- ja kehittämistukeen tarkoitetut määrärahat kasvavat ensi vuonna kahden kuntaliitoksen johdosta. Investointi- ja kehittämistukeen esitetään lisäksi varattavaksi valtuutta vuodelle 2004 viidelle yhdistymishankkeelle yhteensä 8,4 miljoonaa euroa.
Kuntien harkinnanvarainen avustus on ensi vuonna 47,1 miljoonaa euroa, mikä on noin seitsemän miljoonaa euroa vähemmän kuin tänä vuonna. Hallitus esittää, että maakuntien kehittämiseen varattaisiin 18,5 miljoonaa euroa. Kehittämisrahaa on tarkoitus käyttää alueiden elinkeinotoiminnan omaehtoiseen kehittämiseen. Maakuntien kehittämisrahasta osaamiskeskusohjelman toteuttamiseen on tarkoitus käyttää arviolta 8,2 miljoonaa euroa, aluekeskusten kehittämiseen ja kaupunkipoliittisten toimenpiteiden rahoittamiseen 7,2 miljoonaa euroa ja muuhun kansalliseen rahoitukseen 3,1 miljoonaa euroa.
Hallitus esittää, että vuoden 2003 talousarviossa varattaisiin myöntämisvaltuutena EU:n tavoiteohjelmia 1 ja 2 varten Euroopan aluekehitysrahasto-osuutta noin 128,1 miljoonaa euroa sekä EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuutta tavoiteohjelmiin ja yhteisöaloitteisiin sisäasiainministeriön osalta noin 27,1 miljoonaa euroa.
Peruspoliisitoimintaa tuetaan poliisilaitosten yhteistoimintaa kehittämällä
Poliisin toimintamenoihin hallitus esittää varattavaksi noin 516 miljoonaa euroa. Budjettiriihessä hallitus lisäsi poliisin toimintamäärärahoja 9 miljoonalla eurolla.
Hallitus esittää, että peruspoliisitoiminta turvattaisiin poliisin organisaatiota kehittämällä ja keventämällä. Organisaatiouudistus tulisi aloittaa poliisilaitoksista sekä eri yksiköiden ja hallinnontasojen tehtävien ja voimavarojen tarkastelusta.
Hallituksen budjettiriihessä sovittujen linjausten mukaisesti sisäasiainministeriö on valmistellut esityksen poliisin hallintolain muuttamiseksi. Lakiesitys on ollut lausunnolla eri viranomaisilla ja poliisijärjestöillä. Esityksessä lähdetään siitä, että valtioneuvosto voisi määrätä poliisilaitokset hoitamaan peruspoliisitehtävät eli hälytystoiminnan, kenttäpartioinnin, rikostutkinnan ja lupapalvelut täydellisessä yhteistoiminnassa.
Uudistuksella pyritään vapauttamaan poliisilaitosten sisäisestä hallinnosta ja poliisitoiminnallisista tukipalveluista voimavaroja peruspoliisitoiminnan turvaamiseen. Yhteistoiminta-alueiden muodostaminen ei vähentäisi poliisin palvelupisteitä.
Hallituksen esitys poliisin hallintolain muuttamiseksi on tarkoitus antaa eduskunnalle syys-/lokakuun vaihteessa.
Hallituksen esitys valtion vuoden 2003 talousarvioksi julkaistaan kokonaisuudessaan 17.9. osoitteessa www.vm.fi/budjetti
Lisätietoja:
Sisäasiainhallinnon osuus valtion vuoden 2003 talousarviossa
Sisäasiainhallinnon henkilöstömäärä on ensi vuonna hallituksen talousarvioesityksen mukaan 17 215 henkilötyövuotta. Hallinnonalan kokonaismenot ovat 1 383,8 miljoonaa euroa. Menot jakautuvat seuraavasti:
EuraGroup
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Copyright © EuraGroup |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||