Oppimisympäristö   Tietokantaan

 

Yhteystiedot

 
EuraGroup Rahoitusosaamista jo vuodesta 1995
 
 

Etusivu
Palvelut/tuotteet
www.rahoitus.fi
Asiakkaita
Palaute

Tilaukset

Yhteystiedot





Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen: Tyydyttävä ratkaisu – tukien kohdentumisesta päätetään kansallisesti

SM:n tiedote 17.12.2005

- Viime yönä aikaansaatu Euroopan unionin budjettiratkaisu takaa aluetukien jatkumisen Suomessa. Itä-Suomessa tuet tippuvat vain hivenen nykyistä ja Pohjois-Suomessa laskennallisesti jopa hieman kasvavat, koska tukialue laajenee. Pelätty tukien merkittävä leikkaus EU:n laajentumisen myötä ei toteudu. Lisäksi tukia voidaan kohdentaa myös sellaisille Etelä- ja Länsi-Suomen alueille, jotka erityisesti tarvitsevat niitä kehitystä vauhdittaakseen, totesi alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen.

- Merkittävää on, että budjetin loppusumman laskiessa Suomen asema ei heikentynyt verrattuna aikaisempiin esityksiin, sanoi Manninen.

- Jatkossa tulemme kansallisesti päättämään siitä, millä tavalla tuet kohdentuvat. Tulemme noudattamaan jo aiemmin hyväksyttyjä periaatteita siitä, että ensisijalla ovat alueet, joiden kehitys on kaikkein haasteellisinta.

- Myönteistä on, että jo jäsenyysneuvotteluissa yli kymmenen vuotta sitten esillä pitämämme tarve rinnastaa harvaan asutut alueemme ns. ultraperifeerisiin alueisiin on toteutunut. Pitkät etäisyydet, harva asutus ja ilmasto ovat olosuhteita, jotka eivät muutu suhdanteiden mukana.

- Toinen merkittävä tavoitteemme on myös varmistumassa. Tukialueilla voidaan käyttää rakennerahastovaroja yritysten tukemiseen. Tämä on merkittävää sen vuoksi, että suuressa osassa Suomea, juuri yritystukien avulla on saatu suurimmat työpaikkavaikutukset.

Lisätietoja: valtiosihteeri Antti Mykkänen 0400 570087

EuraGroup
Kehräsaari B, 33200 Tampere, Tel. +358 50 517 5553
E-mail: etunimi.sukunimi@euragroup.com
www.euragroup.com


 


Europa - News

 


Copyright © EuraGroup