|
|
Oppimisympäristö | Tietokantaan |
|
|||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
|
Etusivu
|
|
SM:n tiedote 18.11.2002
- Alueilla on merkittävä rooli innovaatiopolitiikan toteuttamisessa. Alueelliset innovaatiojärjestelmät ovatkin 1990-luvun alusta tähän päivään kehittyneet huomattavasti, mikä on oleellisesti parantanut suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä.
- Alueiden innovaatiojärjestelmän rungon muodostavat yritykset, yliopistot, VTT ja muut tutkimuslaitokset, ammattikorkeakoulut, teknologia- ja osaamiskeskukset, alueelliset pääomasijoittajat sekä TE- keskukset, etenkin niiden teknologiayksiköt, totesi alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen tänään VTT:n puhdastilojen vihkiäisissä Oulussa.
Korhonen muistutti toisiaan tukevien toimenpiteiden merkityksestä, koska innovaatiojärjestelmässä on toimijoita, hallinnonaloja, ohjelmia ja toimenpiteitä erittäin paljon. - Suomen kokoisessa pienessä maassa tutkimus- ja kehittämisresurssien integrointi ja tehokas hyödyntäminen on ensiarvoisen tärkeää.
- Alueiden valmiuksia hyödyntää teknologiarahoitusta voidaan vielä nykyisestään vahvistaa konkreettisesti muun muassa perustamalla TEKESille toimipisteet Pohjois- ja Itä-Suomeen. Suunnitelma TEKESin Pohjois-Suomen haarakonttorin perustamisesta Ouluun pitää mielestäni edetä ripeästi käytännön toimiksi, Korhonen painotti.
VTT on edelläkävijä teknologian kehittämisessä
- VTT on Suomessa merkittävä edelläkävijä teknologian kehittämisessä. Ilman teknologiaosaamista Suomesta ei olisi kehittynyt sellaista elektroniikka- ja IT- teollisuuden menestystarinaa kuin mitä se tänään on. VTT:llä ja Oulun seudulla on ollut keskeinen rooli tämän menestystarinan kirjoittamisessa, Korhonen kiitti.
- Teknologiaosaamistaan hyödyntämällä VTT on saavuttanut etenkin IT- teknologiassa ja elektroniikassa merkittäviä läpimurtoja. Ilman pitkäjänteistä tutkimusta ja tutkimuksen tueksi tarvittavia sellaisia investointeja, jota tämä nyt käyttöön otettava uusi mikroelektroniikan puhdastila edustaa, ei uutta teknologiaa pystytä synnyttämään. Puhdastilat tarjoavat aivan uusia tutkimus- ja tuotekehitysmahdollisuuksia myös yritysten käyttöön.
VTT Elektroniikan uudet puhdastilat turvaavat osaltaan työpaikkojen säilymistä Oulussa ja ylläpitävät kilpailukykyämme. Tällä hetkellä Pohjois-Suomessa on noin 100 työpaikkaa mikromoduulitekniikan parissa. Mikromoduulitekniikan suunnittelu- ja tuotantotoiminnan uskotaan työllistävän Pohjois-Suomessa seitsemän vuoden kuluttua 400-700 henkilöä.
- Vihittävään mikromoduulitekniikan kehitysympäristöön on saatu tukea myös Euroopan aluekehitysrahastolta. Panostuksella edistetään näin myös EU:n tavoite 2 -ohjelman tavoitteita, Korhonen totesi.
Lisätietoja: erityisavustaja Olli T. Alho, 050 344 7065
EuraGroup
|
|
|||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||
Copyright © EuraGroup |
||||||||||||||||||||