Oppimisympäristö   Tietokantaan

 

Yhteystiedot

 
EuraGroup Rahoitusosaamista jo vuodesta 1995
 
 

Etusivu
Palvelut/tuotteet
www.rahoitus.fi
Asiakkaita
Palaute

Tilaukset

Yhteystiedot





Rapid tietokanta IP/02/1953

Bryssel 20. joulukuuta 2002

Uudet toimenpiteet rannikkojen suojelemiseksi: yksirunkoisten öljysäiliöalusten loppu lähenee

Jos Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyvät Euroopan komission tänään antaman ehdotuksen, yksikään yksirunkoinen öljysäiliöalus ei saa enää kuljettaa raskasta polttoöljyä Euroopan unionissa. Ehdotuksessa vaaditaan myös, että kaikkien Erikan ja Prestigen kaltaisten yli 23-vuotiaiden yksirunkoisten säiliöalusten liikennöinti unionissa kielletään välittömästi ja että niitä nykyaikaisemmat suuret yksirunkoiset säiliöalukset poistetaan käytöstä aikavälillä 2005-2010 eli aikaisemmin ja tiukemman aikataulun mukaan kuin voimassa olevissa säännöissä edellytetään. Säiliöalukset, jotka eivät ole vielä ylittäneet ikärajaansa, joutuvat entistä tiukempiin turvatarkastuksiin siirtymäkauden aikana. "Esitimme ensimmäisen tämänkaltaisen ehdotuksemme heti joulukuussa 1999 tapahtuneen säiliöalus Erikan onnettomuuden jälkeen", toteaa Loyola de Palacio, liikenne- ja energia-asioista vastaava komission varapuheenjohtaja. "Prestigen onnettomuus osoittaa selvästi, että kompromissiin perustuvat nykyiset säännöt eivät ole riittävän kunnianhimoisia. Tähän tulee kuitenkin muutos", hän lisää. "Toivon, että tänään ehdottamamme toimenpiteet tulevat nopeasti voimaan, jotta voisimme vähentää nopeasti ja radikaalisti meri- ja rannikkoympäristöömme kohdistuvaa uhkaa." Yksirunkoinen 26-vuotias öljysäiliöalus Prestige, jonka lastina oli 77 000 tonnia raskasta polttoöljyä, upposi Galician rannikolla 18. marraskuuta ja aiheutti kyseisellä rannikolla öljyvahingon, joka on saanut aikaan suuria taloudellisia ja ympäristövahinkoja.

Komissio ehdottaa tänään, että säiliöalus Erikan onnettomuuden jälkeen sovittuja EU:n ja kansainvälisiä meriturvallisuussääntöjä vahvistetaan(1). Ottaen huomioon säiliöalus Prestigen onnettomuuden tuhoisat seuraukset komissio kehottaa Euroopan parlamenttia ja neuvostoa hyväksymään ehdotetut toimenpiteet niin pian kuin mahdollista, jotta ne voisivat tulla voimaan viimeistään maaliskuussa 2003.

Komissio ehdottaa, että raskasöljyjen(2) kuljettaminen kaikilla yksirunkoisilla öljysäiliöaluksilla Euroopan satamista ja satamiin(3) kielletään välittömästi. Koska raskaan polttoöljyn kaupallinen arvo on suhteellisen vähäinen ja siihen liittyy suhteellisen pieni palo- ja räjähdysvaara, sitä kuljetetaan yleensä vanhoilla yksirunkoisilla säiliöaluksilla. Tämä on paradoksaalista ottaen huomioon, että mereen vuotanut raskas polttoöljy pilaa ympäristöä enemmän kuin muut öljyt. Koska raskaan polttoöljyn haihtuvuus on pieni ja viskositeetti suuri, se voi aiheuttaa hyvin vakavia vahinkoja meri- ja rannikkoekosysteemeille.

Komission ehdotuksen tavoitteena on muuttaa radikaalisti nykyistä käytäntöä ja velvoittaa kuljettamaan ympäristöä eniten pilaavat tuotteet kaikkein turvallisimmilla aluksilla. Jos ehdotus hyväksytään, se vähentää merkittävästi sellaisten ympäristökatastrofien riskiä, joita Prestigen ja Erikan kaltaiset onnettomuudet ovat aiheuttaneet.

Lisäksi komissio ehdottaa, että yksirunkoisten säiliöalusten käyttö kaikentyyppisten öljyjen kuljettamiseen lopetetaan Euroopassa suunniteltua nopeammin. Se ehdottaa, että kaikkein vanhimmat ja riskialttiimmat yksirunkoiset säiliöalukset, jotka on rakennettu ennen vuotta 1982, poistetaan käytöstä, kun ne ovat saavuttaneet 23 vuoden ikärajan (voimassa olevissa säännöissä ikäraja on 28 vuotta) ja että samaan luokkaan kuuluvat uudemmat alukset poistetaan käytöstä viimeistään vuonna 2005. Toiseen luokkaan kuuluvat suuret yksirunkoiset säiliöalukset olisi poistettava käytöstä vuoteen 2010 mennessä ja tiukemman aikataulun mukaan kuin nykyisissä säännöissä edellytetään.

Tämän uuden ehdotuksen mukaan, joka on samankaltainen kuin Euroopan komission Erikan onnettomuuden jälkeen vuonna 2000 antamat alkuperäiset ehdotukset, Euroopan unioni soveltaa yksirunkoisten säiliöalusten käytöstä poistamiseen tiukempia sääntöjä kuin Yhdysvallat. Ehdotus antaa lisävauhtia säiliöalusteollisuuden uudistusprosessille. Kaksoisrungolla varustettujen alusten osuus maailman aluskannasta on kolmen viime vuoden aikana kasvanut 30 prosentista 50 prosenttiin. Lisäksi telakoilta on tilattu uusia kaksoisrungolla varustettuja aluksia, joiden kapasiteetti on yhteensä 60 miljoonaa tonnia. Euroopan säiliöalusteollisuus, joka on jo suurelta osin varautunut voimassa olevien käytöstäpoistamissääntöjen soveltamiseen, toteuttaa parhaillaan historiansa laajinta uudistusohjelmaa.

Lopuksi komissio ehdottaa, että tiukennettuja tarkastussääntöjä sovelletaan laajemmin ja aikaisemmin yksirunkoisiin säiliöaluksiin, jotka eivät ole vielä saavuttaneet ikärajaansa. Ehdotuksen mukaan kaikkien yli 15-vuotiaiden yksirunkoisten säiliöalusten on täytettävä alusten kunnon arviointijärjestelmän vaatimukset, mikä koskee myös kaikkein pienimpiä aluksia, jotka on toistaiseksi jätetty järjestelmän ulkopuolelle. Alusten kunnon arviointijärjestelmä on erityinen tiukennettu tarkastusjärjestelmä, jolla pyritään havaitsemaan yksirunkoisten säiliöalusten rakenteelliset heikkoudet. Jos säiliöalus ei läpäise järjestelmän mukaista tarkastusta, siltä voidaan kieltää pääsy EU:n satamiin tai oikeus purjehtia EU:n jäsenvaltion lipun alla, vaikka alus olisi suhteellisen uusikin.

Komissio kehottaa jäsenvaltioita tekemään parhaansa, jotta nämä tiukennetut turvallisuusnormit vaikuttaisivat Kansainvälisen merenkulkujärjestön sääntöjen välityksellä koko maailman aluskantaan.

Liite

Ehdotettujen uusien sääntöjen ja aiemmin sovittujen sääntöjen vertailu

Huomautus: Erika ja Prestige olivat molemmat 26 vuoden ikäisiä luokan 1 säiliöaluksia. Meriympäristön suojelun parantamiseksi komissio ehdottaa tänään uudelleen samoja määräaikoja yksirunkoisten säilöalusten käytöstä poistamiselle kuin Erika I -paketissa. Näitä määräaikoja vesitettiin lainsäädäntöprosessin aikana.

Säiliöaluksen ja lastin tyyppi

Voimassa olevat säännötEhdotetut uudet säännöt
Raskasöljyt: raskas polttoöljy, raskas raakaöljy, jäteöljyt, bitumi ja terva

Kaikkien lippujen alla purjehtivat yksirunkoiset säiliöalukset

Ei sääntöjä

Pääsy EU:n satamiin kielletty. Raskasöljyjä voidaan kuljettaa EU:n satamista, rannikon ulkopuolella sijaitsevista ulkosatamista ja ankkurointialueilta sekä tällaisiin satamiin ja tällaisilta ankkurointialueilta ainoastaan kaksoisrungolla varustetuilla öljysäiliöaluksilla riippumatta siitä, minkä lipun alla alukset purjehtivat.

Milloin: heti kun ehdotettu asetus on tullut voimaan

Kaikki öljyt

Kaikkien lippujen alla purjehtivat yksirunkoiset säiliöalukset

Pääsy EU:n satamiin kielletty

Milloin: 26 ja 30 vuoden välillä olevien ikärajojen ja seuraavien määräaikojen ylityttyä:

luokka 1: 2007

luokka 2: 2015

luokka 3: 2015

Pääsy EU:n satamiin kielletty

Milloin: 23 ja 28 vuoden välillä olevien ikärajojen ja seuraavien määräaikojen ylityttyä:

luokka 1: 2005

luokka 2: 2010

luokka 3: 2015

Alusten kunnon arviointijärjestelmän mukaisuus

Kaikkien lippujen alla purjehtivat yksirunkoiset säiliöalukset

Edellytys pääsylle EU:n satamiin

Milloin:

luokka 1: vuodesta 2005

luokka 2: vuodesta 2010

luokka 3: ei koske näitä aluksia

Edellytys pääsylle EU:n satamiin

Milloin:

luokka 1: ei koske näitä aluksia (poistettu käytöstä)

luokka 2: vuodesta 2005 ja 15 vuoden iästä alkaen

luokka 3: vuodesta 2005 ja 15 vuoden iästä alkaen

Yksirunkoisten säiliöalusten kolme pääluokkaa ovat samat kuin asetuksessa (EY) N:o 417/2002:

  • Luokka 1: Niin kutsutut "MARPOLia edeltävät" yksirunkoiset öljysäiliöalukset, tarkemmin sanottuna kantavuudeltaan vähintään 20 000 tonnin raakaöljysäiliöalukset ja kantavuudeltaan vähintään 30 000 tonnin tuotesäiliöalukset, joissa ei ole suojaavia erillisiä painolastisäiliöitä. Nämä ovat kaikkein vanhimpia ja riskialttiimpia säiliöaluksia. Alukset on yleensä rakennettu ennen vuotta 1982.

  • Luokka 2: Yksirunkoiset "MARPOL"-säiliöalukset, jotka ovat samankokoisia kuin luokan 1 alukset mutta jotka on varustettu suojaavilla erillisillä painolastisäiliöillä. Alukset on yleensä rakennettu aikavälillä 19821996.

  • Luokka 3: Yksirunkoiset öljysäiliöalukset, jotka alittavat luokkien 1 ja 2 kokorajat, mutta joiden kantavuus on yli 5 000 tonnia. Näitä pieniä säiliöaluksia käytetään yleensä alueliikenteessä.

    (1)Komissio antaa ehdotuksen voimassa olevan asetuksen (EY) N:o 417/2002 muuttamisesta.

    (2)Raskasöljyihin kuuluvat raskas polttoöljy, raskas raakaöljy, jäteöljyt, bitumi ja terva.

    (3)Komission ehdotus käsittää jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvat satamat, rannikon ulkopuolella sijaitsevat ulkosatamat ja ankkurointialueet.

    EuraGroup
    Kehräsaari B, 33200 Tampere, Tel. +358 50 517 5553
    E-mail: etunimi.sukunimi@euragroup.com
    www.euragroup.com


 


Europa - News

 


Copyright © EuraGroup