Oppimisympäristö   Tietokantaan

 

Yhteystiedot

 
EuraGroup Rahoitusosaamista jo vuodesta 1995
 
 

Etusivu
Palvelut/tuotteet
www.rahoitus.fi
Asiakkaita
Palaute

Tilaukset

Yhteystiedot





Bryssel 21. maaliskuuta 2003 (Rapid tietokanta IP/03/420)

Komissio pyytää kommentteja vapaiden ammattien sääntelystä ja sen vaikutuksista

Euroopan komission riippumattomalla tutkimuslaitoksella teettämän tutkimuksen mukaan asianajajien, arkkitehtien ja muiden vapaiden ammattien sääntelyn keventäminen hyödyttäisi kuluttajia. Vapaiden ammattien ja erityisesti hintojen, mainonnan ja ammattienvälisen yhteistoiminnan sääntelyssä on huomattavia eroja Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä. Saksan asianajajayhdistyksen kokouksessa pitämässään puheessa kilpailusta vastaava komissaari Mario Monti kehotti viranomaisia ja muita oikeusalan toimijoita pohtimaan, ovatko keskiaikaisista killoista alkunsa saaneet rajoitukset edelleen välttämättömiä nykymaailmassa ja onko kyseisillä rajoituksilla mahdollisesti haitallisia vaikutuksia ammatillisia palveluita aktiivisesti käyttäviin yrityksiin ja kuluttajiin.

Komission kilpailuyksiköille on vuosien mittaan esitetty kanteluita, ilmoituksia ja parlamentin jäsenten kysymyksiä, joita käsiteltäessä on jouduttu pohtimaan sitä, miten kilpailusääntöjä ja erityisesti kilpailua rajoittavia käytäntöjä koskevaa perustamissopimuksen 81 artiklaa olisi sovellettava ammatillisiin palveluihin.

Komissio on tehnyt aiheesta tähän mennessä kolme päätöstä, joiden pääperiaatteet yhteisöjen tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ovat vahvistaneet. Päätökset koskevat tulliasiamiesten tariffeja Italiassa, patenttiasiamiesten tariffeja Espanjassa ja Euroopan patenttiviraston patenttiasiamiesten menettelysääntöjä.(1)

Päätös vapaita ammatteja koskevan tutkimuksen teettämisestä perustui tarpeeseen saada lisätietoja jäsenvaltioiden sääntelytilanteesta suhteessa käsiteltävänä oleviin asioihin, yhteisöjen tuomioistuimen äskettäin asioissa Arduino ja Wouters (italialaisen ja alankomaalaisen tuomioistuimen pyynnöstä) antamiin ennakkoratkaisuihin ja EU:ssa viime aikoina joidenkin valtion- ja itsesääntelijöiden keskuudessa ilmenneeseen suuntaukseen sääntöjen höllentämiseen.

Tutkimuksen toteutti Wienissä sijaitseva Institute for Advanced Studies. Tarkoituksena on käynnistää Euroopan tasolla keskustelua siitä, onko ammatinharjoittajiin kohdistuva sääntely jäänyt jälkeen taloudellisesta ja teknisestä kehityksestä ja sisältyykö siihen kilpailulainsäädännön kannalta perusteettomia sääntöjä.

Tutkimuksessa vertaillaan asianajajia, notaareja, kirjanpitäjiä, arkkitehtejä, insinöörejä ja farmaseutteja koskevia säännöksiä EU:n jäsenvaltioissa. Tutkimuksen mukaan eri maiden sääntelytilanteessa on suuria eroja.

Itävalta, Italia, Luxemburg, Saksa ja mahdollisesti myös Kreikka ovat maita, joissa eri ammatteihin kohdistuva sääntely on tiukinta, ja Yhdistynyt kuningaskunta, Ruotsi, Tanska, Alankomaat, Irlanti ja Suomi vastaavasti maita, joiden sääntelyjärjestelmät ovat suhteellisen liberaaleja (tästä on poikkeuksena farmaseutteihin Pohjoismaissa kohdistuva tiukka sääntely). Muissa maissa (Belgiassa, Ranskassa, Portugalissa ja Espanjassa) sääntely näyttää sijoittuvan näiden kahden tason välille.

Vertailtaessa eri maiden sääntelyindeksejä asteikolla 012 tutkimuksessa todetaan, että oikeusalojen ammattien (asianajajat ja notaarit) sääntely on tiukinta Kreikassa (9,5) kun taas Suomessa kyseisiä ammatteja ei säännellä käytännöllisesti katsoen lainkaan (0,3). Muissa maissa sääntelyindeksi sijoittuu asteikossa keskitasolle.

Arkkitehtien sääntely sen sijaan on tiukinta Italiassa (6,2), vaikka arkkitehdin ammatti ei sinänsä kuulu EU:n säännellyimpien ammattien joukkoon, sillä sen sääntelykeskiarvo on alle kolme. Sääntelyindekseistä on lisätietoja seuraavassa taulukossa:

Eri ammattien kokonaissääntelyindeksit

KirjanpitäjätOikeusalaArkkitehditInsinööritFarmaseutit
Itävalta6,27,35,157,3
Belgia6,34,63,91,25,4
Tanska2,83,0005,9
Suomi3,50,31,41,37,0
Ranska5,86,63,107,3
Saksa6,16,54,57,45,7
Kreikka5,19,5ei tietojaei tietoja8,9
Irlanti3,04,5002,7
Italia5,16,46,26,48,4
Luxemburg5,06,65,35,37,9
Alankomaat4,53,901,53,0
Portugaliei tietoja5,72,8ei tietoja8,0
Espanja3,46,54,03,27,5
Ruotsi3,32,40012,0
Yhdistynyt kuningaskunta3,04,0004,1

Tutkimuksen tarkoituksena on virittää keskustelua eikä esittää komission näkemyksiä tästä aiheesta. Tutkimus perustuu eri maiden ammattiyhdistyksiltä saatuihin tietoihin markkinoilletuloon ja markkinakäyttäytymiseen kohdistuvasta sääntelystä, esimerkiksi maksujen (kiinteät hinnat sekä vähimmäis- ja/tai enimmäishinnat), mainonnan, markkinoinnin ja ammattienvälisen yhteistoiminnan sääntelystä sekä maantieteelliselle sijainnille tai sivutoimipisteiden perustamiselle asetetuista rajoituksista jne.

Tutkimuksessa päätellään muun muassa, että sääntelyä ollaan vähentämässä eikä ole näyttöä siitä, että kuluttajansuoja olisi heikompi maissa, joissa sääntelyaste on matala tai sääntelyä ei ole ollenkaan.

Toinen tutkimustulos on, että vähäisemmän sääntelyn maissa tulot ammatinharjoittajaa kohden ovat pienemmät, mutta koska ammatinharjoittajien määrä on suhteellisesti tarkasteltuna suurempi, ammattialan kokonaisliikevaihto on suurempi. Voidaankin otaksua, että matala sääntelyaste ei muodosta estettä vaurastumiselle vaan pikemminkin lisää sitä.

Saksan asianajajayhdistykselle Berliinissä tänään pitämässään puheessa komissaari Monti kannusti viranomaisia ja muita oikeusalan toimijoita tarkastelemaan tutkimustuloksia avoimista ja rakentavista lähtökohdista. Komissaari Montin mukaan sekä ammatinharjoittajat että kuluttajat hyötyvät kilpailun lisäämisestä.

Mario Montin mukaan tutkimus tarjoaa mielenkiintoisen katsauksen eri jäsenvaltioiden sääntelytilanteeseen ja vahvistaa näkemystä, jonka mukaan kuluttajat hyötyisivät ammatinharjoittamisen vapauttamisesta.

Myös ammatinharjoittajat itse saisivat etua terveestä kilpailusta. He voisivat mukauttaa palvelunsa ja innovaationsa vastaamaan paremmin käyttäjien tarpeita. Pitkän ja arvokkaan historiallisen perinteen olemassaolon ei pitäisi muodostaa estettä nykyaikaistamiselle, uusien palveluiden tarjoamiselle ja kilpailukyvyn parantamiselle.

Tutkimus ja kehotus huomautusten esittämiseen ovat saatavilla komission kilpailun pääosaston Internet-sivustossa. Huomautukset on toimitettava toukokuun loppuun mennessä.

http://europa.eu.int/comm/competition/index_en.html

Viimeaikaiset tuomiot

Komissio noudattaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen helmikuussa 2002 antamia tuomioita, joissa selvennetään EU:n kilpailusääntöjen soveltamista eri ammatteihin.

Italialaisille asianajajille määrättyä pakollista maksutaulukkoa koskevassa asiassa (asia Arduino) annetussa tuomiossa todetaan, että valtio voi ottaa ammatillisen elimen mukaan ammatteihin kohdistuvan sääntelyn harjoittamiseen sillä edellytyksellä, että päätöksentekovaltuudet säilytetään valtiolla ja sääntelyyn kohdistetaan riittävää valvontaa.

Toinen tuomio (asia Wouters) koski asianajajien ja tilintarkastajien rakenteellisen yhteistyön kieltämistä Alankomaissa. Kyseisessä tuomiossa todetaan, että ammatin asianmukaisen harjoittamisen kannalta välttämätömät itsesääntelysäännöt eivät kuulu kilpailunvastaisia sopimuksia, päätöksiä ja käytäntöjä koskevan kiellon soveltamisalaan edellyttäen, että muut säännöt eivät rajoita kilpailua.

(1) Kyseiset päätökset ovat seuraavat:--asiassa CNSD 30. kesäkuuta 1993 tehty päätös, EYVL L 203, 13.8.1993; --asiassa COAPI 30. tammikuuta 1995 tehty päätös, EYVL L 122, 2.6.1995 ja--asiassa EPI 7. huhtikuuta 1999 tehty päätös, EYVL L 106, 23.4.1999.

EuraGroup
Kehräsaari B, 33200 Tampere, Tel. +358 50 517 5553
E-mail: etunimi.sukunimi@euragroup.com
www.euragroup.com


 


Europa - News

 


Copyright © EuraGroup