| |
Etusivu
Palvelut/tuotteet
www.rahoitus.fi
Asiakkaita
Palaute
Tilaukset
Yhteystiedot
 |

|
|
|
15,5 milj. euroa nuorten työllistämiseen ja koulutukseen
OPM:n tiedote 22.1.2008
Nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ja työllisyyden parantamiseen on valtion talousarviossa varattu
yhteensä 15,5 milj. euroa. Lisämäärärahalla työ- ja elinkeinoministeriö sekä opetusministeriö
edistävät nuorten työllistymistä ja koulutukseen hakeutumista järjestämällä nykyistä useammalle
nuorelle palkkatuettua työtä ja korjaamalla koulutuksellisia puutteita. Nuorten arjen hallintaa,
kouluttautumista ja työllistymistä tuetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Nuorisorahan ensimmäinen osa vuonna 2008 käytetään seuraavasti
- OPM: Nuorten työpajatoiminnan määrärahaa nostetaan 2,5 milj. eurolla. Käynnistetään etsivä työ,
jolla haetaan työpajoihin ja muihin julkisen sektorin palveluihin niitä nuoria, jotka eivät
oma-aloitteisesti löydä palveluja. Näillä palveluilla vahvistetaan nuorten arjenhallintataitoja ja
valmiuksia hakeutua koulutukseen ja työhön. Työpajaan pääsee myös viranomaislähetteellä. Valtionapu
etsivään toimintaan on haettavissa 15.2.2008 saakka.
- TEM: Palkkatuki rekrytointitukena 5,4 milj. euroa. Alennetaan ammattikoulutettujen nuorten
rekrytointikynnystä hyvittämällä kokemuksen ja osaamisen puutteita työnantajalle maksettavana
palkkatukena.
- TEM: Palkkatuki oppisopimuskoulutukseen 3,35 milj. euroa. Lisätään ammattikouluttamattomien
nuorten oppisopimuskoulutusta.
- OPM: Ammattistartti ja laajennetun työssäoppimisen kokeilu ammatillisessa peruskoulutuksessa ja
oppisopimusopiskelu 4,25 milj. euroa.
Työministeri Tarja Cronberg: Työllistyminen ehkäisee syrjäytymistä
- Jokainen nuori on tärkeä. On hyvä, että lisämäärärahalla alennetaan noin 2 000
ammattikoulutetun nuoren rekrytointikynnystä. Lisäksi tarjotaan palkkatuella tuettu oppisopimus
noin 700 ammattikouluttamattomalle nuorelle.
- Aion seurata nuorisorahan vaikutuksia todella tarkasti. Tällä tuetaan nuorten
yhteiskuntatakuun toimeenpanoa. Nuorten kohdalla tärkeää on juuri varhainen puuttuminen.
- Kokonaisuudessaan nuorten työllisyys on kohentunut. Alle 25-vuotiaiden työttömien
työnhakijoiden määrä on laskenut noin 16 % vuodesta 2006. Työhallinto tarjoaa nuorille tehostetun
palveluprosessin, jolla nopeutetaan nuorten työllistymistä.
Opetusministeri Sari Sarkomaa: Jokaiselle nuorelle koulutuspaikka
- Tuoreet tiedot kertovat peruskoulun päättäneistä yli 4 000 nuoren jääneen jatko-opintojen
ulkopuolelle vuonna 2006. Osuus kasvoi kahdella prosenttiyksiköllä edellisvuodesta.
- Tilanne on vakava. Jokainen syrjäytynyt nuori on liikaa. Jokaisella nuorella on oikeus
jatko-opintoihin. Ammattistarttia eli ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan
koulutuksen kokeilua tehostetaan. Näin siirtymiskynnys perusopetuksesta ammatilliseen
peruskoulutukseen madaltuu. Kokeilun tehostaminen tarjoaa entistä useammalle koulutuspaikan.
- Laajennetun työssäoppimisen hanke edistää nuorten siirtymistä työelämään kehittämällä
työpaikalla tapahtuvaa opiskelua. Tavoitteena on sekä ammattitaidon vahvistaminen että koulutuksen
keskeyttämisen vähentäminen ja siten tehokas syrjäytymisen ehkäisy.
Valtiosihteeri Stefan Johansson: Etsivä nuorisotyö madaltaa kynnystä työpajoihin
- Ensimmäistä kertaa Suomessa otetaan laajamittaiseen käyttöön etsivän nuorisotyön toiminta.
Näin tavoitetaan nuoria, jotka eivät oma-aloitteisesti löydä työpajojen palveluja, ja parannetaan
varhaista puuttumista. Nuoren näkökulmasta etsivä työ madaltaa kynnystä osallistua
työpajatoimintaan ja tutustuttaa palvelujen tarjontaan.
- Etsivä nuorisotyö tuo uuden elementin työpajojen moniammatilliseen verkostoon. Tukea
tarvitsevat nuoret saatetaan niiden palvelujen piiriin, jotka parantavat nuorten
arjenhallintataitoja sekä valmiuksia koulutukseen ja työhön.
Lisätiedot
erityisavustaja Elina Moisio, TEM, puh. 050 396 0006
erityisavustaja Laura Rissanen, OPM, puh. 041 540 4505
erityisavustaja Carl Haglund, OPM, puh. 050 521 7379
Liitteet
muistiot työpajatoiminnasta ja etsivästä työstä; palkkatuesta rekrytointitukena;
palkkatuesta oppisopimuskoulutukseen sekä ammattistartista löydät tämän tiedotteen liitteenä
osoitteesta
http://www.tem.fi/
Valtionavun hakeminen etsivän työn toimintaan osoitteesta
http://www.minedu.fi/
Taustatietoa nuorten työpajatoiminnasta
(OPM)
Ammattistartin tehostaminen
(OPM)
Vuoden 2008 lisäykset nuorisorahaan työ- ja elinkeinoministeriön pääluokassa
(TEM)
EuraGroup
Kehräsaari B, 33200 Tampere, Tel. +358 50 517 5553
E-mail: etunimi.sukunimi@euragroup.com
www.euragroup.com
|
|
|
|
|