| |
Etusivu
Palvelut/tuotteet
Eura-Rahoitustietokanta
EuraMail
Konsultointi
Koulutus
www.rahoitus.fi
Eura-Ilmaispalvelut
Historia
Arvot
Ratkaisu
Asiakkaita
Partnereita
Palaute
Linkit
Haku
Tilaukset
Yhteystiedot
 |

|
|
|
EU:n
Kulttuuri-ohjelmasta liki 8 miljoonaa euroa tukea
suomalaisväritteisille hankkeille
CIMO 25.9.2008
Euroopan
unionin kulttuurihankkeiden rahoitusohjelman vuoden 2008
hakukierroksella myönnettiin tukea yhdelletoista hankkeelle,
joissa on mukana suomalaisia kulttuuriorganisaatioita. Tukea
nämä suomalaisväritteiset hankkeet saavat n.
7,9
miljoonaa euroa – liki neljä kertaa enemmän
kuin viime
vuonna.
Suomesta käsin
koordinoidaan yhtä museoalan hanketta. Turun Taidemuseo on
vetovastuussa kolmen maan yhteisessä Museums in Motion
-hankkeessa, jonka puitteissa järjestettiin Turussa
kesällä esillä ollut Viron stalinistisen
ajan taiteen
Punaste lippude all -näyttely sekä
keväällä
Tallinnan KUMUssa vieraillut suomalaista kultakauden taidetta esitellyt
näyttely. Näyttelykierroissa on mukana myös
Malmön
taidemuseo Ruotsista.
EU-hanketuki on aina
osarahoitusta ja se
kattaa enintään puolet arvioiduista kuluista.
Kaikkiaan EU:n
Kulttuuri-ohjelmasta rahoitetaan tänä vuonna 103
uutta
eurooppalaista yhteistyöhanketta. Näistä 11
on
monivuotisia (3–5-vuotisia) hankkeita ja loput 92
lyhyitä,
enintään 2-vuotisia kulttuurialan hankkeita.
Suomalaisia
tahoja on mukana seitsemässä lyhyessä
sekä
neljässä 3–5-vuotisessa hankkeessa.
Hankkeissa mm.
kehitetään maakuntia kulttuurin avulla,
tehdään
tunnetuksi live art -taidemuotoa, edistetään pienten
kielialueiden kirjallisuutta sekä eurooppalaisen teatterin
tutkimusta ja tuotantoa. Mukana on niin pieniä kuin suuriakin
kulttuurialan toimijoita aina Helsingistä Rovaniemelle ja
Etelä-Pohjanmaalta Kuopioon. Lisätietoja hankkeista
alla.
Lisätietoja
EU:n Kulttuuri-ohjelmasta:
Kulttuurin
yhteyspiste Kansainvälisen henkilövaihdon
keskus CIMO vastaava asiantuntija Silja Hakulinen, p. 0207 868
509 ohjelmakoordinaattori Ulla Tissari, p. 0207 868 540 ccp@cimo.fi
www.cimo.fi/Kulttuuri-ohjelma
Euroopan
unionin uusi kulttuurin puiteohjelma on nimetty
ytimekkäästi
Kulttuuriksi. Sen kausi kattaa vuodet 2007–2013 ja se seuraa
vuoden 2006 lopulla kautensa
päättänyttä Kulttuuri
2000 -ohjelmaa. Kulttuuri-ohjelma on tarkoitettu taide- ja
kulttuuriperintöalan organisaatioille ja siitä
myönnetään tukea eurooppalaisena
yhteistyönä
toteutettaville kulttuurialan hankkeille vuosittaisten hakukierrosten
kautta. Koko seitsenvuotisen ohjelmakauden budjetti on yli 400
miljoonaa euroa.
Vuonna 2008
käynnistyvät EU:n Kulttuuri-ohjelmasta tukea saaneet
hankkeet, joissa suomalaisjärjestäjä: Museums in Motion Hankkeen
koordinaattori: Turun taidemuseo EU-tuki: 200 000 €
Turun
taidemuseon, Malmön taidemuseon ja virolaisen Kumun
taidemuseon
yhteistyöhankkeessa kunkin museon kokoelmista koottiin
näyttelykokonaisuudet. Turun taidemuseossa oli
näytteillä Viron stalinistisen ajan taiteen
näyttely
Punaste lippude all, joka nähdään
loppuvuodesta
Malmön taidemuseossa. Kumussa puolestaan oli esillä
keväällä näyttely Suomen taiteen
kultakausi –
Mestariteoksia Turun taidemuseon kokoelmasta. Malmön
taidemuseon
kokoelmasta kootaan pohjoismaista nykytaidetta esittelevä
näyttely, joka nähdään ensi vuonna
Kumussa.
Näyttelyiden lisäksi hankkeessa tuotetaan
seminaareja,
työpajoja ja julkaisuja sekä
edistetään
tiedonvaihtoa taidemuseoalan ammattilaisten välillä.
Lisätietoja:
Turun taidemuseo, museonjohtaja Kari Immonen,
kari.immonen@turuntaidemuseo.fi p. 02–2627 099
10 muuta suomalaista
kulttuuriorganisaatiota on mukana yhteiseurooppalaisissa hankkeissa:
Monivuotiset
(3–5-vuotiset) hankkeet:
A Space for Live Art Suomalainen
yhteisjärjestäjä: ANTI –
Contemporary Art Festival ry. EU-tuki: 2 053 875 €
Kuopiolainen
ANTI-festivaali on mukana
yhteisjärjestäjänä
laajassa, kahdeksan eurooppalaisen festivaalin hankkeessa, jonka
tarkoituksena on vahvistaa live art -taiteen asemaa Euroopassa.
Hankkeeseen kuuluu festivaalien kansainvälisten
yhteistuotantojen
lisäksi residenssivaihtoa, seminaareja ja
yleisötyötä. Hankkeen
järjestäjätahoina
on niin suuria kuin hyvin pieniäkin eurooppalaisia
festivaaleja.
Yksi yhteistyön tavoitteista onkin vahvistaa pienten live art
-festivaalien asemaa.
Hankkeen koordinaattorina
toimii
belgialainen Les Halles de Schaerbeek. Muut
järjestäjätahot ovat Suomen lisäksi
Sloveniasta,
Espanjasta, Puolasta, Saksasta, Ranskasta ja Isosta-Britanniasta.
Viisivuotisen hankkeen käynnistää
ANTI-festivaali
Kuopiossa syyskuussa 2008.
Lisätietoja:
ANTI-festivaali, taiteellinen johtaja Johanna Tuukkanen,
johanna@antifestival.com, p. 050–305 2485
Literature Across Frontiers Suomalainen
yhteisjärjestäjä: Suomalaisen kirjallisuuden
seura / FILI EU-tuki: 1 384 620,00€
Hankkeessa
edistetään pienten kielialueiden kirjallisuuden
kääntämistä ja
näkyvyyttä mm.
kääntäjäkoulutuksella ja alalla
toimivien
järjestöjen yhteistyöllä. Samalla
herätellään keskustelua asianmukaisesta
tukipolitiikasta
pienten kielialueiden kirjallisuudelle. Myös suomalaisilla
kirjailijoilla ja Suomen kirjallisuuden
kääntäjillä
on mahdollisuus osallistua eri tapahtumiin hankkeen puitteissa.
Hanketta
koordinoidaan Walesista Aberystwythin yliopistossa sijaitsevasta EU:n
vähemmistökielten instituutista ja siinä on
mukana
toimijoita peräti 16 Euroopan maasta.
Lisätietoja:
FILI, johtaja Iris Schwanck, iris.schwanck@finlit.fi, p. 0201 131 290
Prospero Suomalainen
yhteisjärjestäjä: Tampereen yliopisto,
Tutkivan teatterityön keskus EU-tuki: 2 200
039€
Ranskalaisen
Théâtre national de Bretagnen koordinoima
viisivuotinen
(2008–2012) Prospero on eurooppalainen teatterihanke, jossa
on
kolme painopistealuetta: tutkimus, koulutus ja tuotanto. Hankkeen
aikana tuotetaan sekä kansallisella että
eurooppalaisella
tasolla yhteensä 16 esitystä. Esitykset
kiertävät
osanottajamaissa; Suomessa näistä
nähdään
suurin osa Tampereen teatterikesässä
2009–2012.
Lisäksi hankkeen aikana tehdään
teatteritutkimusta,
järjestetään yleisölle avoimia
tutkijatapaamisia
sekä tuetaan teatterifestivaalien
yhteistyötä ja
teatterikoulujen residenssitoimintaa. Tampereen yliopistossa on luvassa
laaja, eurooppalaisten tutkijoiden symposium syksyllä 2010.
Hankkeen
tavoitteena on muodostaa monipuolinen eurooppalainen teatterialan
verkosto. Suomen ja Ranskan lisäksi Prospero-hankkeessa on
mukana
järjestäjiä Italiasta, Portugalista,
Saksasta ja
Belgiasta.
Prospero-hankkeen
johtoryhmään kuuluvat
Suomessa teatterityön professori Yrjö Juhani Renvall,
teatteriohjaaja Cilla Back sekä teatterin ja draaman
tutkimuksen
professori Hanna Suutela.
Lisätietoja:
Tutkivan
teatterityön keskus, Tampereen yliopisto, johtaja Mika
Lehtinen
mika.j.lehtinen@uta.fi, p. 050–564 8926
X-OP-Exchange of Art Operators
and Producers Suomalainen
yhteisjärjestäjä: Taidekoulu Maan
kannatusyhdistys ry. EU-tuki: 904 755 €
Hankkeessa
luodaan monialainen uusia teknologioita
hyödyntävä
ympäristö, joka mahdollistaa taiteen, tutkimuksen,
liiketoiminnan ja koulutuksen alojen toimijoiden verkottumisen ja
taiteelliset tuotannot. Hanketta koordinoi slovenialainen
multimediakeskus Kibla.
Taidekoulu MAAn toiminnan
päämääränä
X-OP-hankkeessa tulee olemaan
avoimen täydennyskoulutusyksikön
kehittäminen, joka
tulee muodostamaan uudenlaisen kokonaisuuden koulun toiminnassa. Yksi
yksikön tärkeimmistä
tehtävistä tulee olemaan
kansainvälisen verkoston rakentaminen erilaisten toimijoiden,
taidekoulujen, kulttuurikeskusten, taiteilijoiden, tutkijoiden ja
tuottajien välille.
Hankkeen tulevan
kolmivuotisjakson
aikana avoin täydennyskoulutusyksikkö tulee
järjestämään avoimia seminaareja ja
tapaamisia,
joissa käsiteltäviä aiheita ovat
taiteilijakoulutus,
taiteilijaresidenssitoiminta sekä taiteen ja teknologian
suhde.
Päämääränä tulee
olemaan erityisesti
sellaisten projektien tuottaminen joissa taiteilijan suhde
sekä
ympäristöönsä että
yleisöönsä
on keskeisessä asemassa.
Lisätietoja:
Taidekoulu MAA, rehtori Bo Karsten, koulu@taidekoulumaa.fi, p.
050–553 9653
Kulttuurialan
yhteistyötoimet (enintään 2-vuotiset
hankkeet):
European
Regions of Culture Suomalainen
yhteisjärjestäjä: Etelä-Pohjanmaan
maakuntaliitto (Suomalainen yhteistyökumppani:
Seinäjoen ammattikorkeakoulu) EU-tuki: 179 562
€
European
Regions of Culture -hankkeen tavoitteena on vahvistaa maaseutualueita
kulttuurin avulla, lisätä niiden
välistä
kulttuurivaihtoa ja vuoropuhelua sekä luoda alueiden
välille
uusi eurooppalainen verkosto. Hankkeessa ovat mukana
Etelä-Pohjanmaan maakunta Suomesta, Kujawsko-Pomorskin alue
Puolasta sekä hankkeen koordinaattorina toimiva Cornwallin
maakunta Isosta-Britanniasta. Yhteistyössä on mukana
myös maakuntia Tanskasta, Espanjasta sekä Irlannista.
Kaksivuotisen
hankkeen aikana tullaan toteuttamaan alueiden välistä
taiteilijavaihtoa ja residenssitoimintaa sekä yleisesti
kehittämään maaseutualueiden
kulttuuriyhteistyötä Euroopassa. Ajatuksena on,
että
European Regions of Culture voisi kehittyä
kulttuuripääkaupunkihanketta vastaavaksi konseptiksi
Euroopassa ja hanke toimiikin pilottina tämän
ajatuksen
kehittelemisessä.
Lisätietoja: Etelä-Pohjanmaan
liitto, projektipäällikkö Carita Laitala,
carita.laitala@etelapohjanmaa.fi, p. 020 124 4100
First European Youth Poster
Competition on a Social Topic Suomalainen
yhteisjärjestäjä: Taideteollinen korkeakoulu EU-tuki:
162 531 €
Taideteollinen
korkeakoulu on mukana ensimmäistä kertaa
järjestettävässä European Youth
Poster Competiton
on a Social Topic -kilpailussa. Slovenialaisvetoinen hanke koostuu
kahdesta vaiheesta: osallistuvien yliopistojen omista
työpajoista
sekä Ljubljanan yliopiston Academy of Fine Arts and Design
-tiedekunnan isännöimästä
korkeakoulujen
yhteisestä työpajasta. Toukokuussa 2009
Ljubljanassa
järjestettävissä yhteisissä
työpajoissa
julisteet suunnitellaan eri maiden opettajien ohjauksessa.
Ensimmäisen työpajan julisteet osallistuvat
kilpailuun, joka
järjestetään samanaikaisesti
kansainvälisen
työpajan kanssa. Töistä kootaan
näyttely, joka
kiertää osallistujamaissa vuoden 2009 aikana.
Viiden
eurooppalaisen taideyliopiston välisessä hankkeessa
herätetään julistetaiteen keinoin
keskustelua
globaaleista asioista, kuten ilmastonmuutoksesta ja
ympäristöongelmista sekä
pyritään korostamaan
julistetaidetta vaikuttamisen välineenä.
Lisätietoja:
Taideteollinen korkeakoulu, graafisen suunnittelun professori Marjatta
Itkonen, marjatta.itkonen@taik.fi, p. 050–339 3828
Pan-Barentz Suomalainen
yhteisjärjestäjä: Lapin yliopisto EU-tuki:
200 000 €
Pan-Barentz
-hankkeessa tutkitaan ja rakennetaan Barentsin alueen
identiteettiä ja raja-alueyhteistyötä
taiteen,
arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun näkökulmista.
Hanke
sisältää mm. kartoituksen Barentsin alueen
kaupungeista,
kiertävän taidenäyttelyn sekä
näyttelyn
yhteydessä toteutettavia työpajoja.
Hankkeeseen
on
valittu 12 raja-alueilla sijaitsevaa kaupunkia tarkempaan tarkasteluun
ja vertailuun. Arkkitehdeistä ja taidekuraattoreista koostuva
ryhmä on jo vieraillut Kiirunassa, Haaparannalla, Torniossa ja
Rovaniemellä. Kartoituksen tuloksia
esitellään myös
vuonna 2009 avautuvassa näyttelyssä, joka
kiertää
Suomessa Rovaniemellä ja Helsingissä. Lapin yliopisto
toteuttaa hankkeessa kolme arkkitehtuurityöpajaa
kiertonäyttelyn yhteydessä.
Hanketta
koordinoi
norjalainen, Kirkkoniemessä toimiva Pikene på Broen
-yhdistys ja Lapin yliopiston lisäksi hankkeessa on mukana
yhteisjärjestäjiä Ruotsista ja Turkista.
Lisätietoja:
Lapin yliopisto, lehtori Maria Huhmarniemi,
maria.huhmarniemi@ulapland.fi, p. 040–7639948
RE: NEW MUSIC Suomalainen
yhteisjärjestäjä: Suomen
Säveltäjät ry. EU-tuki: 200 000
€
Yhdentoista
Euroopan maan yhteishankkeessa kehitetään maiden
välistä yhteistyötä klassisen
nykymusiikin saralla.
Tarkoitus on toteuttaa taiteilijavaihtoa ja -kiertoa,
residenssitoimintaa, järjestää
yhteisiä
harjoituksia ja työpajoja sekä korkeatasoisia
konsertteja.
Hankkeen aikana luodaan myös virtuaalinen kohtaamispaikka alan
ammattilaisille tiedon- ja kokemusten vaihtoon.
Tanskan
säveltäjäyhdistyksen koordinoimassa
hankkeessa on
Suomesta mukana Suomen Säveltäjät ry.
Yhteistyökumppaneina hankkeeseen osallistuvat Lapin
kamariorkesteri ja kamariyhtye Uusinta.
Lisätietoja:
Suomen Säveltäjät ry., toiminnanjohtaja Annu
Mikkonen,
annu.mikkonen@composers.fi, p. 09–445 589
Representing the Identities and
the Voices of the European Riverains Suomalainen
yhteisjärjestäjä: Kansan
Sivistystyön Liitto KSL ry. EU-tuki: 190 000€
Italialaisvetoisessa
hankkeessa kerätään jokialueiden
muistiperintöä ja annetaan nuorille
teatterintekijöille
mahdollisuus muokata siitä oma tulkintansa teatterin keinoin.
Paikallisissa jokiympäristöissä luodaan
myös
installaatioita. Hankkeen aikana
järjestetään kolme
kansainvälistä teatterityöpajaa: Italiassa,
Puolassa ja
Romaniassa.
Lisätietoja: Kansan
Sivistystyön Liitto
KSL ry, kulttuurituottaja Jutta Ala-aho, jutta.ala-aho@ksl.fi, p.
050–5942920
Through A Stranger’s
Eyes Suomalainen
yhteisjärjestäjä:
Jyväskylän yliopisto EU-tuki: 200 000
€
Kaksivuotisessa
valokuvahankkeessa teemana on eurooppalainen perhe ja ruokakulttuuri,
jonka kautta tulkitaan ja kuvataan kulttuurien
välisiä eroja
ja yhtäläisyyksiä.
Yhteistyötä
tehdään erityisesti entisillä tai
nykyisillä
konfliktialueilla sijaitsevien maiden välillä.
Kulttuurienvälistä vuoropuhelua pohditaan
myös
monialaisessa konferenssissa.
Jyväskylän
yliopisto
vastaa yhdessä puolalaisen taideakatemian kanssa
valokuvajulkaisun
laatimisesta. Yliopisto ja Luovan valokuvauksen keskus
järjestävät myös
residenssitoimintaa, johon
osallistuvat taiteilijat tekevät taideproduktion
yhdessä
maahanmuuttajaperheen kanssa.
Lisätietoja:
Jyväskylän yliopisto, digitaalisen kulttuuri lehtori
Kimmo
Lehtonen, klehtone@cc.jyu.fi, p. 050–403 0617
Kansainvälisen
henkilövaihdon keskus CIMO on vuonna 1991 perustettu
opetusministeriön hallinnonalaan kuuluva asiantuntija- ja
palveluorganisaatio. Sen tehtävänä on
edistää kansainvälistä
vuorovaikutusta koulutuksen, työelämän ja
kulttuurin alueilla sekä nuorison keskuudessa. CIMO hallinnoi
ja toimeenpanee erilaisia vaihto- ja apurahaohjelmia sekä
huolehtii useiden Euroopan unionin koulutus- ja nuoriso-ohjelmien
kansallisesta toimeenpanosta sekä Euroopan yhteisön
kulttuuriohjelman kansallisesta tiedottamisesta ja neuvonnasta. CIMO
vastaa myös Suomen kielen ja kulttuurin opetuksen
edistämisestä ulkomaisissa yliopistoissa. Keskeisiin
tehtäviin kuuluu lisäksi kerätä,
muokata ja välittää toimialaan kuuluvaa
tietoa eri asiakasryhmien tarpeisiin.
[CIMO
viestintä/25.9.2008 LB]
EuraGroup
Kehräsaari B, 33200 Tampere, Tel. +358 3 2600510, Fax +358 3 2600511
E-mail: etunimi.sukunimi@euragroup.com
www.euragroup.com
|
|
|
|
|