|
|
Oppimisympäristö | Tietokantaan |
|
|||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
|
Etusivu
|
|
OPM:n tiedote 27.4.2004
Kulttuuriministeri Tanja
Karpela on myöntänyt 252 000 euroa vähemmistökulttuurien tukemiseen ja
rasismin vastaiseen työhön. Tukea saa tänä vuonna yhteensä 77 hakijaa.
Keskeisiä avustusten saajia olivat maahanmuuttajien, kuten siirtolaisten ja
pakolaisten omat yhdistykset. Taiteellisen toiminnan lisäksi avustuksia
myönnettiin mm. nuoriso- ja lapsitoimintaan, lehtien julkaisemiseen,
kerhotoimintaan sekä etnisten vähemmistöjen kulttuurin esittelemiseen
pääväestölle.
Tukea kulttuuri- ja julkaisutoimintaansa saavat mm.
maahanmuuttajien yhdistykset, Suomen perinteiset kansalliset vähemmistöt, kuten
romanit. Suurimpien avustusten saajia olivat venäjän- ja somaliankieliset yhdistykset
ja julkaisut. Saamenkieliseen kulttuuritoimintaan sekä saamelaisjärjestöjen
toimintaan osoitetaan saamelaiskäräjille vuosittain erillinen määräraha, jonka
saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon periaatteen mukaisesti jakaa saamelaiskäräjät.
Avustamisen tavoitteena on tukea etnisten vähemmistöjen
oikeutta vaalia omaa kulttuuriaan pääkulttuurin ja -kielten rinnalla sekä
vahvistaa suomalaisten myönteistä suhtautumista etnisiin vähemmistöihin.
Avustuksista päätettäessä pidettiin erityisen tärkeänä hankkeita, joilla pyritään
vaikuttamaan nuorten asenteisiin monikulttuurisuutta kohtaan.
Maahanmuutto ulkomailta Suomeen on jatkanut kasvuaan
2000-luvun alussa. Uusien etnisten vähemmistöjen edustajat ovat perustaneet
ryhmiensä jäseniä kokoavia yhdistyksiä, joista monet järjestävät erilaista
kulttuuritoimintaa. Siten myös tarve avustaa em. yhdistysten kulttuuritoimintaa
on kasvanut.
Tutkimusten mukaan suomalaisten asenteet maahanmuuttajia
kohtaan kiristyivät lähes kaikissa väestöryhmissä erityisesti taloudellisen laman
aikana 1990-luvun alkupuolella. Viimeisimpien tutkimusten mukaan asenteet ovat
laman jälkeen muuttuneet jonkin verran myönteisemmiksi, eivät kuitenkaan niin
myönteisiksi kuin lamaa edeltävänä aikana.
-- -- --
Tuetut hankkeet löytyvät opetusministeriön internet-sivuilta
osoitteesta http://www.minedu.fi/opm/avustukset/myonnetyt2004/vahemmistokulttuuri2004.html
Lisätietoja: EuraGroup
|
|
|||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||
Copyright © EuraGroup |
||||||||||||||||||||