Oppimisympäristö   Tietokantaan

 

Yhteystiedot

 
EuraGroup Rahoitusosaamista jo vuodesta 1995
 
 

Etusivu
Palvelut/tuotteet
www.rahoitus.fi
Asiakkaita
Palaute

Tilaukset

Yhteystiedot





Kulttuuriministeri Karpela on myöntänyt 4,3 milj. kirjastojen rakennushankkeisiin ja kirjastoautojen hankintaan

OPM:n tiedote 28.2.2005

Kulttuuriministeri Tanja Karpela on myöntänyt valtionosuutta kolmeen kirjaston rakennushankkeeseen ja kolmeentoista kirjastoauton hankintaan. Uusien pääkirjastojen rakentamiseen valtionosuutta saivat Lohjan ja Laitilan kaupungit. Joroisten kunta sai rahoitusta pääkirjaston saneeraukseen. Lohjan pääkirjaston rakentaminen on jo aloitettu, koska hanke sai aloittamisluvan vuonna 2004.

Kirjastoautojen hankintaan saivat valtionosuutta Espoo, Forssa, Hamina, Konnevesi, Kristiinankaupunki, Lapinlahti/Varpaisjärvi, Loppi, Oulu, Padasjoki, Pieksänmaa, Saarijärvi, Yli-Ii/Ii/Kuivaniemi ja Ylistaro. Lapinlahti ja Varpaisjärvi hankkivat yhteisen auton, samoin Yli-Ii, Iin kunta ja Kuivaniemi.

Kaikki rahoituspäätökset on tehty jälkirahoitteisina.

Myöntämättä jäi vielä valtionosuutta 0,7 miljoonaa euroa. Mouhijärven rahoituspäätös tehdään myöhemmin tänä vuonna hankesuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Myös Pälkäneen hankkeen osalta tutkitaan vielä mahdollisuus osarahoituksen myöntämiseen kuluvana vuonna.

Kirjastohuoneistot

kustannusarvio

valtionosuus

% 1000 € % 1000 €
Lohja 2868 4896 39 1909
Laitila 987 1812 50 906
Joroinen 569 700 50 350

Kirjastoautot (valtionosuuteen oikeuttava yksikköhinta on 190 000 €)

valtionosuus

 

1000 €

Espoo

25

45,5

Forssa

50

95

Hamina

45

85,5

Konnevesi

50

95

Kristiinankaupunki

50

95

Lapinlahti/Varpaisjärvi

50

95

Loppi

50

95

Oulu

35

66,5

Padasjoki

50

95

Pieksänmaa

50

95

Saarijärvi

50

95

Yli-Ii/Ii/Kuivaniemi

50

95

Ylistaro

50

95

-- -- --

Lisätietoja:
- kulttuuriasiainneuvos Anneli Äyräs, puh.(09) 160 77309

EuraGroup
Kehräsaari B, 33200 Tampere, Tel. +358 50 517 5553
E-mail: etunimi.sukunimi@euragroup.com
www.euragroup.com


 


Europa - News

 


Copyright © EuraGroup