|
|
Oppimisympäristö | Tietokantaan |
|
|||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
|
Etusivu
|
|
SM:n tiedote 28.12.2006
Hallitus päätti tänään 28. joulukuuta esittää, että tasavallan presidentti vahvistaisi lain rakennerahastolaiksi sekä laeiksi alueiden kehittämislain ja Kainuun hallintokokeilusta annetun lain muuttamisesta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2007 alkaen. Rakennerahastolaki kumoaa rakennerahasto-ohjelmien kansallisesta hallinnoinnista annetun lain. Uusi laki koskee uudella ohjelmakaudella 2007-2013 hallinnoitavia rakennerahasto-ohjelmia. Tulevalla ohjelmakaudella Suomessa toteutetaan alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitetta ja Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitetta. Laissa otetaan huomioon elokuun alussa 2006 voimaan tullut Euroopan yhteisön rakennerahastoja koskeva uusi lainsäädäntö. Lakiin sisältyy säännökset ohjelmatyöstä, rakenneohjelmien hallinnoinnista, seurannasta, valvonnasta ja tarkastuksesta. Lisäksi lakiin sisältää säännökset hallinto- ja seurantakomiteoista ja niiden tehtävistä. Tarkastustoiminta keskitetään valtiovarainministeriöön. Alueilla keskeisenä toimielimenä toimivat maakunnan yhteistyöryhmä, jonka tehtävänä on suunnata rakennerahastovaroja alueella ohjelmia toteuttaville viranomaisille. Maakunnan yhteistyöryhmä myös sovittaa yhteen rakennerahastoista, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta ja Euroopan kalatalousrahastosta rahoitettavia toimenpiteitä. Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Kari Parkkonen (09) 160 42311 EuraGroup
|
|
|||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||
Copyright © EuraGroup |
||||||||||||||||||||