Oppimisympäristö   Tietokantaan

 

Yhteystiedot

 
EuraGroup Rahoitusosaamista jo vuodesta 1995
 
 

Etusivu
Palvelut/tuotteet
www.rahoitus.fi
Asiakkaita
Palaute

Tilaukset

Yhteystiedot





EU:n toimintasuunnitelma tutkimuspanostusten lisäämiseksi Euroopassa

Bryssel 29. huhtikuuta 2003 (Rapid tietokanta IP/03/584)

Euroopan komissio julkistaa huomenna suunnitelman, jonka sisältämillä toimenpiteillä pyritään kannustamaan Euroopan julkista ja yksityistä sektoria lisäämään tutkimuspanostuksiaan. Tiedonannossa "Tutkimusinvestoinnit: toimintasuunnitelma Euroopalle"(1) määritellään toimet, joita tarvitaan tutkimusinvestointien lisäämiseksi EU:ssa 1,9 prosentista 3 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tästä kahden kolmasosan on määrä muodostua yksityisen sektorin investoinneista. Tavoite asetettiin maaliskuussa 2002 Barcelonan Eurooppa-neuvostossa. Tavoitteen saavuttamisen odotetaan tuovan bruttokansantuotteeseen 0,5 prosenttiyksikön lisäkasvun ja luovan 400 000 lisätyöpaikkaa vuosittain vuoden 2010 jälkeen. Keskeisiä toimenpiteitä ovat muun muassa eurooppalaisten teknologiayhteisöjen luominen, yritysten ja julkisen tutkimuksen välisten yhteyksien vahvistaminen, julkisten menojen suuntaaminen tutkimukseen ja innovointiin, tutkimusuran houkuttelevuuden lisääminen ja tutkimuksen parempien verokannustimien kehittäminen.

"Tämä toimintasuunnitelma käynnistää prosessin, jolla voidaan kääntää EU:n t&k jälleen oikealle uralle pyrittäessä 3 prosentin osuuteen BKT:stä vuoteen 2010 mennessä", sanoo tutkimusasioista vastaava komission jäsen Philippe Busquin. "Euroopalla on nyt mahdollisuus parantaa kilpailukykyään ja varmistaa, että eurooppalaisten elämänlaatu paranee jatkossakin. Tämä edellyttää kuitenkin päättäväisiä ja koordinoituja toimia kaikilta osapuolilta: nykyisiltä ja tulevilta EU:n jäsenvaltioilta, julkiselta ja yksityiseltä sektorilta. Kaikilla on mahdollisuus ja velvollisuus myötävaikuttaa tämän toimintasuunnitelman onnistumiseen."

Euroopan teollisuusjohtajien ryhmän ERT:n korkean tason asiantuntija ja Nokia-yhtymän teknologiapolitiikasta vastaava johtaja Erkki Ormala lisää: "Euroopan teollisuus kannattaa vahvasti tutkimuksen lisäämistä. Kolmen prosentin tavoitteeseen päästään kuitenkin vain jos Euroopasta onnistutaan tekemään houkuttelevampi ympäristö tutkimukselle ja innovoinnille. Tarvitsemme vähemmän rajoittavaa ja laadukkaampaa sääntelyä, tarkoituksenmukaisia kannustimia, huippuluokan tutkijavoimavaroja sekä vahvaa julkista tutkimussektoria, jolla on nykyistä paremmat yhteydet teollisuuteen. Teollisuus on valmis investoimaan eurooppalaiseen tutkimukseen nykyistä enemmän, kunhan hallitukset pystyvät käytännössä toteuttamaan niiltä edellytetyt toimenpiteet."

Laaja kannatus

Tiedonannolla "Lisää tutkimusta Euroopan hyväksi - Tavoitteena 3 prosenttia BKT:sta"(2) käynnistettiin syyskuussa 2002 Euroopan laajuinen kuulemisprosessi, jossa saatiin laajasti lausuntoja sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta. Näitä lausuntoja käytettiin tärkeänä lähteenä toimintasuunnitelmaa laadittaessa. Kaikissa lausunnoissa tuettiin 3 prosentin tavoitetta ja yritysten tutkimusinvestointien painottamista.

Kaikki nykyiset ja tulevat EU:n jäsenvaltiot olivat yhtä mieltä tutkimusinvestointien lisäämisen tärkeydestä, ja useimmat ilmoittivat laatineensa kansallisia suunnitelmia ja toimenpiteitä tilanteensa parantamiseksi. Suuryritykset aikovat ylläpitää merkittävää investointitasoa huolimatta nykyisestä talouden laskusuhdanteesta. Huolestuttavaa on kuitenkin, että ne aikovat keskittää investointejaan houkuttelevampiin ympäristöihin Euroopan ulkopuolelle esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Tämän suuntauksen kääntämiseksi teollisuuden ja liike-elämän edustajat ovat vaatineet huomattavia poliittisia muutoksia, jotta Euroopan kiinnostavuus tutkimusinvestointien kohdealueena saataisiin palautettua.

Uudet painotukset

Toimintasuunnitelma kuvastaa keskeisten t&k-alan toimijoiden huolenaiheita, ja siinä esitetyllä toimenpidekokonaisuudella pyritään seuraaviin tavoitteisiin:

    lisätään julkisen tutkimus- ja innovointituen vaikuttavuutta, varmistetaan tutkijoiden riittävä määrä, lujitetaan julkista tutkimusperustaa ja sen yhteyksiä liike-elämään sekä tehostetaan julkisen rahoituksen yksityisiä investointeja lisäävää vaikutusta,

    suunnataan julkisia voimavaroja tutkimukseen ja innovointiin kiinnittämällä enemmän huomiota julkisten varojen käytön laadukkuuteen, valtiontukisääntöjen kehittämiseen ja julkisten hankintojen tehokkaampaan hyödyntämiseen ja

    kehitetään tutkimuksen ja innovoinnin toimintapuitteita, kuten teollis- ja tekijänoikeuksia, kilpailusääntöjä, rahoitusmarkkinoita ja verotusta.

Lisäksi suunnitelma sisältää toimia jäsenvaltioiden t&k-politiikan yhdenmukaistamiseksi sekä t&k-politiikan ja muiden politiikan osa-alueiden keskinäisen johdonmukaisuuden parantamiseksi.

Keskeiset toimenpiteet

Tiedonannossa hahmotellaan eri osapuolille laaja valikoima uusia toimenpiteitä käyttäen perustana nykyisiä EU:n tasoisia ja kansallisia hankkeita 3 prosentin tavoitteen saavuttamiseksi. Tarvittavia toimenpiteitä ovat esimerkiksi seuraavat:

    tutkimusinvestointien lisäämistoimien koordinointiprosessi EU:n jäsenvaltioiden kanssa alan kansallisen ja yleiseurooppalaisen politiikan nopean ja johdonmukaisen kehityksen edistämiseksi,

    julkisten menojen lisääminen ja suuntaaminen tutkimuksen ja innovoinnin tukemiseen,

    eurooppalaisten teknologiayhteisöjen luominen teknologian keskeisille osa-alueille, kuten raideliikenteeseen, ilmailuun, vetyteknologiaan, kasvigenomiikkaan, tieliikenteeseen, aurinkoenergiateknologiaan, tieto- ja viestintätekniikkaan ja nanoteknologiaan näiden teknologioiden kehittämistä ja hyödyntämistä koskevan yhteisen vision luomiseksi ja toteuttamiseksi,

    tutkijanuraa koskevien toimenpide-ehdotusten laatiminen eurooppalaisen huippuosaamisen ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi ja jotta voitaisiin vastata eurooppalaisen t&k:n lisääntyviin tutkijatarpeisiin,

    eurooppalaisten ohjeistojen laatiminen teollis- ja tekijänoikeuksien alaisten tulosten hallinnasta ja hyödyntämisestä julkisissa tutkimusorganisaatioissa sekä julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuushankkeissa julkisen ja yksityisen sektorin yhteyksien lujittamiseksi,

    t&k-investointien lisäämistä tukevien verokannustimien valikoiman ja vaikuttavuuden lisääminen,

    pääoman, erityisesti riskipääoman, ja takausjärjestelmien saatavuuden parantaminen erityisesti innovatiivisten pk-yritysten kannalta,

    EU:n tason tutkimusrahoituksen koordinoinnin ja vaikuttavuuden parantaminen (EU:n tutkimuksen puiteohjelma, EUREKA-ohjelma, rakennerahastot, Euroopan investointipankin ja Euroopan investointirahaston tarjoama tuki, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin järjestelmät),

    EU:n t&k-valtiontukijärjestelmän tarkistaminen ja valtiontukien suuntaaminen tutkimukseen ja kehitykseen.

Komissio tulee tiiviisti seuraamaan toimintasuunnitelman toteutusta ja edistymistä kohti 3 prosentin tavoitetta ja antaa asiasta vuosittain raportin ennen Eurooppa-neuvoston kevätkokousta.

Lisätietoja:

http://europa.eu.int/comm/research/era/3pct

Liite Taustatietoa

T&k:hon eniten panostavat yritykset

Vuonna 2000 maailman 500 eniten t&k:hon panostavaa yksityisen sektorin yritystä käyttivät t&k:hon yhteensä 307,4 miljardia euroa. Tämä on miltei kaksinkertainen määrä verrattuna koko EU:n t&k-menoihin kyseisenä vuonna. Eurooppalaisten osuus näiden 500 yrityksen t&k-investoinneista ei ole kovin suuri. Se on noin 29 prosenttia (yhdysvaltalaisten yritysten osuus on 44 prosenttia). On kuitenkin huomattava, että vuodesta 1996 eurooppalaisten osuus on kasvanut nopeammin kuin yhdysvaltalaisten.

Joka tapauksessa Euroopan suurimmat yritykset investoivat yhdysvaltalaisia ja japanilaisia vastaavia yrityksiä vähemmän tietotekniikan kaltaisiin aloihin. Sen sijaan ne keskittävät t&k-menojaan ajoneuvojen ja niiden osien kehittämiseen sekä kemian- ja lääketeollisuuteen, joissa Euroopalla on perinteisesti ollut vahva kansainvälinen asema.

Suurin osa Euroopan osuudesta johtavien 500 yrityksen t&k-investoinneista muodostuu saksalaisten (9,7 %), ranskalaisten (5,8 %) ja brittiläisten (5,3 %) yritysten t&k-toiminnasta. Myös suurin osa eurooppalaisten suuryritysten t&k-investoinneista tulee näiden maiden yrityksiltä (Saksa 34,7 %, Ranska 20,9 % ja Yhdistynyt kuningaskunta 19,1 %).

Suurimmat t&k-investoinnit: alakohtainen jakauma

Maailman 500 eniten t&k:hon investoivan yrityksen tällaisten investointien suurimman yksittäisen kohdealan muodostaa tieto- ja viestintätekniikka 27,4 prosentin osuudellaan. Eurooppalaisten huippuyritysten kohdalla tieto- ja viestintätekniikka on toisella sijalla, ja huomattavasti pienemmällä osuudella (16 %). Koko maailmassa ajoneuvot ja niiden osat ovat toisella sijalla (17,6 %) ja lääketeollisuus kolmantena (15,5 %). EU:ssa ajoneuvot ja niiden osat ovat ykkösenä 24 prosentin osuudella ennen lääketeollisuutta ja tieto- ja viestintätekniikkaa, joilla kummallakin on 16 prosentin osuus.

EU:n laajentuminen ja 3 prosentin tavoite

Kymmenen uuden jäsenvaltion liittyminen lisää BKT:tä 3,94,8 prosenttia (riippuen siitä, pidetäänkö vertailuvuonna vuotta 1999 vai vuotta 2000), pienentää t&k-menojen osuutta BKT:sta 1,92 prosentista 1,87 prosenttiin (tiedot vuodelta 2000) (pieni vaikutus johtuu tulevien jäsenvaltioiden suhteellisesti alhaisesta BKT:stä) ja lisää tutkijoiden määrää noin 10 prosentilla (enemmän kuin suhteellinen kasvu). Tilastot osoittavat myös, että usean tulevan jäsenvaltion (Tšekin tasavalta, Viro, Liettua, Unkari ja Kypros) t&k-menot ovat kasvaneet vuodesta 1995 EU-15-maiden keskiarvoa nopeammin. Tulevien jäsenvaltioiden tutkimusministeriöiltä saatujen viimeisten tietojen mukaan useimmat maat aikovat vahvistaa tai lisätä t&k-panostuksiaan.

T&k:n ulkomainen rahoitus suurta ja kasvamassa

Kreikkaa lukuun ottamatta (5,4 %) ulkomaiset tytäryhtiöt rahoittavat vastaavaa tai suurempaa osuutta teollisuustuotannon t&k:sta EU:n jäsenvaltioissa (osuudet vaihtelevat Suomen 14 prosentista Irlannin 64,8 prosenttiin) kuin Yhdysvalloissa (16 %) ja Japanissa (1,8 %).

(1) KOM (2003) 226.

(2) KOM(2002) 499 lopullinen.

EuraGroup
Kehräsaari B, 33200 Tampere, Tel. +358 50 517 5553
E-mail: etunimi.sukunimi@euragroup.com
www.euragroup.com


 


Europa - News

 


Copyright © EuraGroup