Etusivu
Palvelut/tuotteet
www.rahoitus.fi
Asiakkaita
Palaute

Tilaukset

Miten määritellä kestävä kehitys?

Kestävän kehityksen määritelmistä tunnetuimman muotoili Norjan entisen pääministerin johtama Brundtlandin komitea:

"Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa".

EU:n huippukokous Lissabonissa maaliskuussa 2000 taas asetti kunnianhimoisen strategisen tavoitteen vuoteen 2010 mennessä:

"unionista on tultava maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta."

Kestävän kasvun käsitteen sisältö tarkentui vähitellen. Komissio totesi Göteborgin huippukokoukselle viime vuoden kesäkuussa, että pitkällä aikavälillä talouskasvun, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja ympäristönsuojelun on kuljettava käsi kädessä:

"Kestävä kehitys tarjoaa Euroopan unionille positiivisen pitkän aikavälin vision yhteiskunnasta, joka on entistä vauraampi ja oikeudenmukaisempi ja jossa sekä oma sukupolvemme että lapsemme ja lapsenlapsemme voivat nauttia korkeasta elämänlaadusta."

"[Kestävä kehitys] edellyttää kestävän talouskasvun toteuttamista siten, että samalla tuetaan sosiaalista kehitystä ja suojellaan ympäristöä. Lisäksi sosiaalipolitiikalla on tuettava taloudellista tuottavuutta ja ympäristöpolitiikkaa on toteutettava kustannustehokkaasti."

Ensimmäisessä kappaleessa painotetaan Brundtlandin komitean ajatusta kestävästä kehityksestä: kasvu ja vaurauden lisääntyminen tulee saavuttaa vaarantamatta tulevien sukupolvien hyvinvointia ja mahdollisuuksia talouskasvuun.

Toisessa kappaleessa korostetaan taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöön liittyvän kestävän kehityksen vahvaa yhteyttä toisiinsa.

Tarkoitukseni on tänään käsitellä näiden alueiden keskinäistä riippuvuutta.

Kestävän kehityksen strategia

Kestävän kehityksen strategia on prosessi, josta toimijoiden, kuten EU:n ja kansallisten päättäjien, elinkeinoelämän ja kansalaisyhteiskunnan on kannettava vastuu yhteisvoimin.

Strategia koskettaa päätöksentekoa kaikilla tasoilla. Se edellyttää lähestymistapaa, joka mahdollistaa taloudellisten, yhteiskunnallisten ja ympäristöön liittyvien kysymysten välisen synergian hyödyntämisen ja helpottaa kompromisseja silloin, kun niiden tekeminen on väistämätöntä.

Ilman taloudellista kehitystä yhteiskunta ei voi varmistaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Taloudellisen toimeliaisuuden väheneminen ja suuri työttömyys horjuttavat poliittista tahtoa toimia ympäristön hyväksi.

Talouskasvu ilman kestävän kehityksen kahta muuta pilaria johtaa sosiaalisesti rikkonaiseen yhteiskuntaan; koossapitävä koheesio häviää.

Jotta poliittiset valinnat voidaan tehdä tietoisina kustannuksista, on hyödyllistä, että uusien lainsäädäntöesitysten taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset vaikutukset arvioidaan etukäteen. Yhtä tärkeää on, että päätöksentekoprosessi on avoin, valmistelusta lainsäädäntöön.

I.Taloudellisesta kasvusta

Talouskasvua tarvitaan, jotta elintaso pysyy korkeana, jotta työpaikkoja syntyy ja säilyy ja jotta ympäristöinvestointeja voidaan rahoittaa.

Kestävän kehityksen lähtökohta on, että mahdollisimman vähillä resursseilla saadaan aikaan mahdollisimman paljon. Tämä on tehokasta tuotantoa.

Synergiaa tässä on se, että tehokas tuotanto on myös kilpailukyvyn edellytys; se mahdollistaa EU:n talouden kasvun ja työpaikkojen syntymisen.

Euroopan komission kilpailukykyanalyysissä annetaan paljon painoa tuotannon tehokkuudelle, eli tuottavuudelle. Pitkällä aikavälillä tuottavuuden paraneminen määrää sen, miten talous kasvaa ja elintaso nousee.

Tuottavuuden kasvu on tärkeää, koska se

• antaa mahdollisuuden nostaa reaalipalkkoja

• antaa yrityksille mahdollisuuden investoida enemmän, ja

• kasvattaa julkisten palvelujen rahoituspohjaa.

Tuottavuuden kehittyminen EU:ssa 1990-luvun jälkipuoliskolla oli pettymys kahdella tavalla:

• Ensinnäkin tuottavuuden kasvu oli EU:ssa heikkoa verrattuna Yhdysvaltoihin, jossa tieto- ja viestintätekniikan nopea leviäminen lisäsi tuottavuuden kasvua 1990-luvulla. EU:ssa taas kasvu hidastui huomattavasti.

• Toiseksi tuottavuus kasvoi Euroopassa hitaasti edellisiin vuosikymmeniin verrattuna.

Työllisyys taas parani 1990-luvun jälkipuoliskolla suhteellisen nopeasti. EU:n työllisyysaste on silti vielä selkeästi alhaisempi kuin Yhdysvaltojen.

Heikommasta keskimääräisestä työvoiman tuottavuudesta ja alhaisemmasta työllisyysasteesta johtuen bruttokansantuote henkeä kohti on EU:ssa selvästi alhaisempi kuin Yhdysvalloissa.

Ensi kuussa komissio antaa tiedonannon teollisuuspolitiikasta. Edelliskerran komission linjasi eurooppalaisen teollisuuspolitiikan Jacques Delorsin johdolla 1990. Sen jälkeen kilpailuympäristö on globalisoitunut, teknologiat ovat edistyneet räjähdysmäisesti, euro on otettu käyttöön, verkostuminen on tosiasia ja EU on tähänastisesti suurimman laajentumisensa kynnyksellä.

EU:n Lissabonin strategiana tunnettu tavoite on pitää yllä talouskasvua sekä luoda uusia parempia työpaikkoja. On aika katsoa, mikä teollisuuspolitiikan rooli on kestävän kehityksen turvaamisessa.

Talouden kilpailukyvyn määrää monien tekijöiden yhteisvaikutus.

Kullakin jäsenvaltiolla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Komission analyyseissä on kuitenkin havaittu, että seuraavat yhteiset tekijät selittävät paljolti EU:n viimeaikaista tilannetta tuottavuuden ja työllisyyden osalta, nimittäin: yrittäjyys, innovatiivisuus, uusien teknologioiden käyttöönotto, osaamisen rooli, palvelumarkkinoiden kehittäminen ja sääntely-ympäristön parantaminen.

Missä siis olemme näiden tekijöiden suhteen, ja mitä pitäisi tehdä?

Yrittäjyyden puute

Yrittäjät ovat uusien ideoiden luojia. He ottavat riskejä ja hyödyntävät markkinoiden uusia mahdollisuuksia. He ovat uusien ideoiden, innovatiivisen osaamisen ja riskirahoituksen kohtauspiste.

Yritystoiminta määrää olennaiselta osin EU:n kasvun ja työllisyyden kehittymisen.

Kaikkialla EU:ssa yrittäjyyttä pidetään korkeassa arvossa; silti vain harvat ovat valmiita perustamaan itse yrityksen. Palkkatyö on suositumpi vaihtoehto. Tosin erot jäsenvaltioiden välillä ovat suuret.

Niinpä komissio haluaa ensi vuoden alussa käynnistää laajan keskustelun yrittäjyyden roolista Euroopassa. Kaksi peruskysymystä nousee ylitse muiden:

• miten kannustaa uusien yritysten perustamista?

• miten edistää yritysten kasvuhaluja ja -mahdollisuuksia?

Tarvitaan uusia yrityksiä ja tarvitaan kasvuloikkaan yltäviä gaselleja.

Innovaatiotoiminnan heikkoudet

Tuottavuuden kasvun tärkeimmät lähteet ovat usein uusilla innovatiivisilla aloilla. Vaikka monesti on toki onnistuttukin, uutta luova toiminta kärsii Euroopassa tutkimustoiminnan pirstoutumisesta kansallisen tason aloitteiksi sekä tieteen ja teollisuuden yhteistyön puutteesta.

Uusia tuotteita syntyy vähemmän ja ne pääsevät markkinoille hitaammin.

Innovaatioiden edistämiseksi EU tavoittelee ensinnäkin tutkimus- ja kehitysmenojen BKT-osuuden nostamista 3 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä.

Tutkimus on tärkeää innovaatioissa, mutta paljon innovaatiota tarvitaan vielä senkin jälkeen, kaupallistamisessa ja käyttöönotossa ja koko siinä ketjussa, joka johtaa tuotteen tuloon markkinoille.

On nähtävä innovatiivisuuden merkitys myös ohi teknologian, esimerkiksi organisaatioiden ja prosessien kehittämisenä.

Näihin kysymyksiin komissio keskittyy ensi vuoden alussa julkaistavassa innovaatiopolitiikan tiedonannossa.

Komissio jatkaa myös vuotuisen innovaatioiden tulostaulun julkaisemista, jossa jäsenmaiden politiikkaa vertaillaan.

Uuden teknologian, varsinkin tieto- ja viestintätekniikan omaksumisen hitaus

Elämme aikaa, jolloin teknologia kehittyy nopeasti esimerkiksi tieto- ja viestintätekniikassa ja biotieteissä.

Molemmilla aloilla EU on usein ollut jäljessä pääkilpailijoitaan tieteellisessä tutkimuksessa ja uuden tekniikan levittämisessä talouteen.

Tutkimus osoittaa, että tieto- ja viestintätekniikalla on selvä vaikutus talouskasvuun - Yhdysvalloissa vaikutus oli noin prosenttiyksikön verran 1990-luvun jälkipuoliskon talouskasvusta. Euroopan maita koskevissa arvioissa tieto- ja viestintätekniikan keskimääräinen vaikutus kasvuun on yleensä alempi, noin puoli prosenttiyksikköä.

Investoinnit yksin tekniikkaan eivät kuitenkaan riitä. Yritysten organisaatiot ja toimintatavat pitää muuttaa vastaavasti. Lisäksi on panostettava koulutukseen. Kaikki nämä kolme tekijää tarvitaan, jotta tuottavuuden kasvuvaikutus saadaan täysimääräisenä.

Tieto- ja viestintätekniikan käyttöönottoa on EU:ssa edistetty eEurope 2002 toimintaohjelmalla. Kokemukset olivat siinä määrin hyvät, että Barcelonan huippukokouksen toivomuksen mukaisesti on laadittu jatko-ohjelma, eEurope 2005.

Siinä on kaksi tärkeätä viestiä: on tähdellistä luoda palveluja, sovelluksia ja sisältöjä samalla kun vahvistetaan perusrakenteita eli laajakaistayhteyksiä ja verkkoturvallisuutta.

Koulutuksen haasteet

Koulutus, panostaminen taitoihin ja osaamiseen on monin tavoin välttämätöntä tuottavuudelle, mutta sen merkitys on suuri myös sosiaalisesti kestävässä kehityksessä. Osaaminen on taloudellisen, teknologisen ja sosiaalisen kehityksen synergiatekijä.

Ammattitaitovaatimukset ovat kasvaneet nopeasti EU:n työmarkkinoilla 1990-luvun lopulla.

Ammatti- tai korkeakoulutusta edellyttävien työpaikkojen määrä on kasvanut, mutta perustason työpaikkojen määrä hiipunut EU:ssa

On myös muistettava, että työpaikkojen säilyttäminen ns. perinteisillä aloilla edellyttää koko henkilökunnan jatkuvaa koulutusta. Tämä tulee toistuvasti esille esimerkiksi tieto- ja viestintätekniikan käyttöönoton yhteydessä.

Tietotekniikan käyttöönotto lisää ammattitaitovaatimuksia sekä suoraan että välillisesti. Työntekijöiltä vaaditaan entistä enemmän taitoja pitkälle kehitettyjen ja monimutkaisten tuotantovälineiden käyttämiseksi.

Tämä johtaa itse asiassa siihen, että työntekijälle on annettava lisää päätösvaltaa prosessien hallinnassa olkootpa prosessit sitten tuotannollisia tai hallinnollisia.

Uuden tekniikan leviäminen samoin kuin innovaatiot edellyttävät tietopääomaa, joka edistää tuottavuusvaikutusten leviämistä eri aloille.

Yhdysvallat ratkaissut osittain ongelman hyödyntämällä maahanmuuttajien joukkoa saadakseen maahan ammattitaitoa, ideoita ja yrittäjäpotentiaalia.

Sosiaalisissa ongelmissa on usein kyse koulutuksen puutteen, työttömyyden ja köyhyyden yhteisvaikutuksesta. EU:ta koskevat tiedot kertovat edistystä tapahtuneen koulutuksen hankkimisessa ja pitkäaikaistyöttömien vähentymisessä, mutta köyhyydessä elävien määrä ei ole pienentynyt.

Työhön pääsyn parantaminen on paras tapa torjua köyhyyttä ja vahvistaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta, ja vain elinvoimainen yrityssektori voi taata työllisyyden pysymisen kestävällä tasolla.

Keskeistä työllisyyden parantamiseksi on mahdollisuus osallistua koulutukseen joka antaa ja auttaa ylläpitämään sitä ammattitaitoa, jota nykypäivän työmarkkinoilla tarvitaan.

Koulutuksella voidaan sanoa olevan myös verkostovaikutuksia: se lisää yhteistä tietopohjaa ja kykyjä toimia toisten kanssa yhä vaativammaksi käyvässä työympäristössä.

Palvelumarkkinat

Palveluiden merkitys talouden tehokkuudelle on yhä suurempi niiden kasvaneen osuuden vuoksi. Ne vaikuttavat yhä enemmän kaikkien yritysten kilpailukykyyn.

Tuottavuuskehitys palveluissa - muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta - on ollut tehdasteollisuutta hitaampaa. Yksi syy on siinä, että palvelujen sisämarkkinat ovat kehittyneet hitaammin kuin tavarapuolen. Se on merkinnyt korkeampia hintoja ja samalla heikentänyt palvelumarkkinoiden luomista.

Poikkeuksen muodostaa esimerkiksi televiestintä, jossa kilpailu on pakottanut innovaatioihin ja samalla hinnat ovat laskeneet. Kokemus osoittaa, että markkinoiden vapauttaminen painaa kilpailun kautta hintoja alas ja pakottaa entiset monopolit myös uusiutumaan. Toivottavasti tällä viikolla saavutettu kompromissi energiamarkkinoinnista johtaa lopulta samaan.

Paremman lainsäädännön merkitys

Sääntely on osa yritysten toimintakehikkoa; usein se on välttämätöntä yleisen edun turvaamiseksi.

Kyseessä on herkkä tasapaino. Yhtäältä tarvitaan korkeatasoista lainsäädäntöä kansalaisten suojaamiseksi sellaisilla herkillä alueilla kuin esimerkiksi terveyden, kuluttajan- tai ympäristönsuojelussa. Toisaalta on pidettävä huoli, ettei lainsäädännöllä lukita ovia innovatiiviselta yritteliäisyydeltä, joka on välttämätöntä uusien ja parempien ratkaisujen kehittämiseksi.

Tehoton ja sokkeloinen sääntely aiheuttaa rasitteita ilman että vastapainona on suojeluhyöty. Sääntely on rajattava tapauksiin, joissa se on välttämätöntä, ja siinä pitäisi voida käyttää tehokkainta välinettä (kuten itsesääntelyä, yhteissääntelyä tai tavanomaista lainsäädäntöä).

Komissio sitoutui viime kesänä toimenpidepaketissa paremman lainsäädännön periaatteisiin. Siinä on kaksi keskeistä toimenpidettä: avoin lausuntomenettely käyttäen hyväksi Internetin mahdollisuuksia ja vaikutusten arviointi.

Ehdotukset on tehtävä avoimesti, osapuolia kuullen ja ehdotusten taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset vaikutukset on arvioitava etukäteen. Tätä ohjelmaa ruvetaan toteuttamaan asteittain ensi vuoden alusta.

II. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus sosiaalisesti ehjä yhteiskunta

Tehokkuus ja oikeudenmukaisuus julkisten palvelujen tarjonnassa

Kilpailu vahva voima, joka saa yksityiset yritykset parantamaan tehokkuuttaan.

Julkiset palvelut eivät ole samanlaisten kilpailupaineiden alaisia. Julkisella sektorilla tarve tehostaa palveluja lähtee usein rahoituksen rajoista. On löydettävä tasapaino mahdollisimman korkeassa tarjontapisteessä kysynnän ja rahoitusmahdollisuuksien välillä.

Rahoituksen rajallisuus pakottaa julkisen sektorin tehokkuuteen, mutta samalla julkisten palvelujen on perustuttava oikeudenmukaiseen tarjontaan.

Tuottavuuden kasvu on välttämätöntä myös julkispalvelujen rahoitukselle, mutta toisaalta yhteiskunta ilman sosiaalista yhteenkuuluvuutta ei myöskään pysy koossa.

Julkisella sektorilla on pyrittävä tehokkuuteen, mutta samalla on turvattava oikeudenmukaisuus palvelutarjonnassa.

Yksi kestävän kehityksen suuria haasteita on väestön vanheneminen. Se aiheuttaa kaksi merkittävää muutosta: terveydenhuoltoon ja eläkkeisiin tarvittavien varojen osuus taloudessa kasvaa ja entistä pienempi osa väestöstä on tuottavalla puolella rahoittamassa palveluja, karulla tilastokielellä voidaan sanoa että vanhusten huoltosuhde kaksinkertaistuu.

Se tarkoittaa, että muutamien kymmenien vuosien päästä eli noin 2050 jokaista yli 65-vuotiasta kohti on kaksi työikäistä ihmistä nykyisen EU:n jäsenmaissa.

Kehityksellä on luonnollisesti suuri merkitys myös työmarkkinoille. Rahoituksen turvaamiseksi on oltava tuotannon tehokkuutta eli tuottavuutta, ja toisaalta organisaatioiden on järjestettävä työt uudelleen vastaamaan muuttuvaa henkilöstötilannetta.

Tietotekniikan käyttö on myös julkisen sektorin yksi mahdollisuus, johon EU-maiden hallitukset ovat sitoutuneet.

Tietotekniikan avulla voidaan parantaa sekä palvelujen laatua että lisätä tuottavuutta.

Mutta se edellyttää paitsi investointeja itse tekniikkaan, myös suuria uudistuksia hallinnossa ja työtavoissa sekä panostusta koulutukseen. Muutoin tuottavuuden kasvua ei saada vaan tietotekniikan edut murenevat epäyhtenäisen ja pirstaleisen käytön vuoksi.

Kaikkien kansalaisten mahdollisuus käyttää Internetiä parantaa tasapuolisuutta, mutta se voi myös panna alulle merkittäviä parannuksia julkisten palvelujen laadun kohottamiseksi ja kustannusten pienentämiseksi.

Tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen ja työmarkkinoille sekä oikeudenmukaiset palvelut ovat sosiaalisesti ehjän yhteiskunnan tunnusmerkkejä, joita tuottava talous sekä tukee että tarvitsee.

III. Ympäristönsuojelu

EU:n tehdasteollisuuden saavutuksia ympäristöpolitiikassa

Mutta tehokas tuotanto ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus eivät vielä turvaa tulevien sukupolvien mahdollisuutta täyttää omia tarpeitaan.

Kestävään kehitykseen tarvitaan myös ympäristönsuojelua. EU on liputtanut kustannustehokkaan ympäristöpolitiikan puolesta. Tämä näkökohta kuuluu tasapainoiseen politiikkaan.

EU:n tehdasteollisuus on itse asiassa edennyt parin viimeisen vuosikymmenen aikana pitkin harppauksin ympäristöhaittojen vähentämisessä.

Ekotehokkuus on parantunut enemmän kuin kasvaneen tuotannon ympäristövaikutukset. Teollisuus on onnistunut kokonaan irrottamaan toisistaan ympäristövaikutukset ja tuotoksen: tuotos on kasvanut noin 30 prosenttia, mutta sen vaikutukset ympäristöön ovat itse asiassa vähentyneet.

Erityisen hyvin on edistytty ilmansaasteiden vähentämisessä.

Edistystä on tapahtunut myös energian ja raaka-aineiden kulutuksen vähentämisessä.

Kaiken kaikkiaan EU:n teollisuuden saavutukset ympäristönsuojelun tasoon liittyvissä asioissa ovat selvästi paremmat kuin amerikkalaisten kilpailijoiden.

Osittain tämä on seurausta tiukemmasta ympäristöpolitiikasta. Kuitenkin myös kireämpi kilpailu markkinoilla ja EU:n teollisuuden innovaatiot ja investoinnit ovat olleet tärkeitä tekijöitä ympäristönsuojelun tason parantamisessa.

Ilmaista tämä ei ole ollut. EU:n teollisuuden vuosittaiset menot ympäristönsuojeluun ovat kasvaneet 1980-luvun alusta lähtien, ja vuonna 1998 ne olivat 32 miljardia euroa. Tämä vastaa noin kahta prosenttia teollisuuden kokonaisarvonlisäyksestä.

Kestävä tuotantopolitiikka: uudet kysymykset

Johannesburgin huippukokouksen jälkeen kestävän kehityksen politiikassa ollaan siirtymässä päästöjen vähentämisestä kestävään tuotantoon ja kulutukseen.

Tavoitteena on, että jatkuva talouskasvu saataisiin irrotetuksi luonnonvarojen käytön sekä jätteiden aiheuttamista ympäristövaikutuksista.

Siis periaatteessa: vähemmästä enemmän eli ympäristövaatimukset ajavat tuotannon tehostamista.

Johannesburgin täytäntöönpanosuunnitelmassa EU sitoutui panemaan seuraavien kymmenen vuoden aikana täytäntöön kattavan ohjelmakokonaisuuden kestävän kulutuksen ja tuotannon edistämiseksi.

Kestävään tuotantoon liittyvät poliittiset aloitteet

Myös teollisuuspoliittisessa tiedonannossa tarkastellaan teollisuutta kestävän kehityksen kolmiossa. Tällaisen politiikan avainkohtia voivat olla muun muassa:

parhaiden toimintatapojen soveltaminen ekotehokkuuden parantamiseksi, kaupallisesti kannattavan kierrätystoiminnan edistäminen ja elinkaariajattelun soveltaminen kattavaan tuotepolitiikkaan vapaaehtoisten sopimusten ja tuotteiden ympäristöominaisuuksia koskevien standardien avulla

IV.Loppuhuomautukset

Kestävä kehitys on pysyvä osa yrityspolitiikkaa.

Talouskasvun, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja ympäristönsuojelun välillä on paljon synergiaa. Edistyminen yhdellä alueella voi antaa vahvan myönteisen sysäyksen muille osa-alueille.

Tasapainon löytäminen osa-alueiden välille edellyttää tietoista harkintaa vaikutusanalyysin pohjalta.

Hyvinvointi edellyttää kansantuotteen kasvua, mutta pelkkään talouskasvuun pohjaava yhteiskunta ei ole tasapainoinen. Kilpailukyky edellyttää myös poliittista vakautta, sosiaalista eheyttä ja vastuuta ympäristöstä.

Poliittisten toimenpiteiden laajojen vaikutusten selvittäminen on usein vaikeaa: se vaatii aikaa ja vaivaa sekä tietoja, joita ei aina ole helposti saatavilla.

Mutta vaikutusanalyysi on edellytys sille, että voidaan tehdä päätöksiä, joilla on edellytyksiä kestää paitsi nyt myös tulevaisuudessa ja niin, että tämä sukupolvi pystyy täyttämään omat tarpeensa viemättä tulevalta sukupolvelta mahdollisuuksia täyttää sen omia tarpeita.

Oikea tasapaino kestävän kehityksen kolmen pilarin välillä antaa tähän mahdollisuudet.

Kiitos huomiosta!